• Tulostaan kohentanut Kesla odottaa tästä vuodesta vielä parempaa

    Viime vuosi oli konsernille kasvun ja kehittämisen aikaa, toimitusjohtaja Simo Saastamoinen sanoo.
    Kesla-konserni arvioi liikevaihdon kasvavan hyvän kysyntätilanteen vuoksi ja liikevoiton kohenevan tänä vuonna.
    Kesla-konserni arvioi liikevaihdon kasvavan hyvän kysyntätilanteen vuoksi ja liikevoiton kohenevan tänä vuonna. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä
    7.2.201912:57
    Juha Kaihlanen

    Puunkorjuuseen ja materiaalin käsittelyyn laitteita valmistava Kesla-konserni kasvatti liikevaihtoaan ja paransi tulostaan viime vuonna.

    Liikevaihto kasvoi 5,5 prosenttia 45 miljoonaan euroon.

    Liiketulos parani edellisen vuoden 1,5 miljoonasta eurosta 2,2 miljoonaan euroon. Liiketulosprosentti nousi 3,4:stä 5,0 prosenttiin.

    Omavaraisuusaste vankistui kolme prosenttiyksikköä 40 prosenttiin.

    Keslan toimitusjohtaja Simo Saastamoinen kuvaa tilinpäätöstiedotteessa viime vuoden olleen konsernille kasvun ja kehittämisen aikaa.

    Erityisen vahvaa kasvu oli auto- ja teollisuusnosturi- sekä puunkorjuulaiteliiketoiminnoissa.

    Tilauskanta oli marraskuussa historian korkein: yli 19 miljoonaa euroa.

    Kesla-konserni odottaa liikevaihdon kasvavan hyvän kysyntätilanteen vuoksi ja liikevoiton kohenevan tilikaudella 2019.

    Keslan päätoimipaikka on Joensuussa. Muut toimipaikat sijaitsevat Kesälahdella, Tohmajärvellä, Ilomantsissa ja Saksassa Appenweierissa.

    Konserni työllisti viime vuonna noin 240 henkeä.

    Yhtiön A-osakkeet noteerataan Helsingin pörssissä.

    Artikkelin aiheet
    Kesla
    liiketoiminta
    talous
    metsäteollisuus
    Simo Saastamoinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle