• Metsäsäätiö on puolustanut metsäelinkeinoa yli 2 100 hankkeella 25 vuoden aikana

    Säätiön toiminnan rahoittavat metsänomistajat ja puunostajat puukaupan yhteydessä tehdyillä lahjoituksilla.
    Erno Järvisen mukaan Metsäsäätiön toiminnan painopiste on siirtynyt koululaisiin ja puurakentamisen edistämiseen.
    Erno Järvisen mukaan Metsäsäätiön toiminnan painopiste on siirtynyt koululaisiin ja puurakentamisen edistämiseen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    4.9.202021:00
    Jarmo Palokallio

    Metsäsäätiö perustettiin 25 vuotta sitten ajamaan metsäelinkeinon etuja. Se kerää varansa puukauppojen yhteydessä saaduista lahjoituksista.

    Metsäsäätiön toiminta-ajatus lähtee siitä, että uusiutuvan raaka-aineen lähteellä asuvan kansakunnan on käytettävä etu hyväkseen. Metsäelinkeinon toimintaedellytysten puolustaminen yhdistää sekä metsänomistajia että puuta jalostavaa metsäteollisuutta.

    "Metsäalan yksi viesti on, että metsät ja niiden käyttö eivät ole ilmasto-ongelma vaan sen ratkaisu", Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Erno Järvinen muistuttaa.

    Säätiö rahoittaa toimintansa puukauppojen yhteydessä kerättävällä metsäsäätiö maksulla. Sen maksaminen on metsänomistajan päätettävissä.

    Jos metsänomistaja maksaa osansa, metsäteollisuus tekee samoin. Myös Metsähallitus maksaa puukaupoistaan metsäsäätiölle osansa.

    Metsäsäätiömaksua metsänomistajat ja puuta ostavat yritykset ovat kartuttaneet lähes 40 miljoonaa euroa. Se on mahdollistanut yli 2 100 erilaista metsäelinkeinoa tukevaa hanketta ympäri Suomen ja kansainvälisesti.

    Metsäsäätiö puolusti taipaleensa alkuvuosina suomalaista metsäelinkeinoa kansainvälisillä areenoilla. Nykyään säätiön rahoituskohteista tärkeimmiksi ovat nousseet kouluyhteistyö sekä puunkäytön edistäminen rakentamisessa.

    "Rahoitetut hankkeet ovat tukeneet toiminnalle asetettuja tavoitteita hyvin. Metsäsäätiön rahoituskohteista voi jokainen löytää itseään kiinnostavia hankkeita”, toteaa Järvinen.

    Järvinen korostaa, että Metsäsäätiön menestys perustuu sitoutuneisiin taustatahoihin, jotka koostuvat monipuolisista metsäelinkeinon toimijoista.

    Metsänomistajat ovat olleet Metsäsäätiön toiminnan takana alusta lähtien, sillä metsäelinkeinon puolustaminen on heille tärkeää. Metsäsäätiön rahoituksessa he ovat avainasemassa.

    "Voi sanoa, että laittamalla raksin ruutuun puukaupan yhteydessä metsänomistaja saa puunostajan tekemään samoin. Tällä yhteisellä tuplauksella pystytään keräämään parin miljoonan potti joka vuosi sellaisten asioiden rahoittamiseen jotka lisäävät metsäelinkeinon hyväksyttävyyttä", toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

    Tiirolan mukana kyseinen ruksi on turvallista laittaa. Metsäsäätiö edistää vain sellaisia asioita, joista sekä puun myyjillä että ostajilla on yhteinen näkemys.

    "Nythän ollaan ihan samassa ytimessä kuin 25 vuotta sitten. Sillon saksalaiset ympäristöjärjestöt ja media kyseenalaistivat meidän puutuotteiden ja metsänhoidon kestävyyttä ja oltiin kansakuntana ja toimialana talousvaikeuksissa."

    Metsäelinkeinon edistämiselle on edelleen tarvetta. Tiirolan mukaan on tärkeätä, että metsäala rahoittaa Metsäsäätiön toimintaa yhdessä.

    "Rahoilla toteutetaan koululaisten metsäretkiä, yrityskylien metsäesitteitä, päättäjien metsäakatemiaa, tärkeitä tutkimuksia ja puunrakentamisen edistämistä."

    "Kaikkeen tuohon riittää rahaa, koska metsänomistajat pitävät noita hankkeita tärkeänä oman elinkeinon edistämisessä", toteaa Tiirola.

    Artikkelin aiheet
    Metsäsäätiö
    metsätalous
    puukauppa
    metsänomistajat
    puunrakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle