• Energiapuun hinta ennätyskorkealla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

    Karsitun rangan pystykauppahinta oli lähes kolmanneksen korkeampi kuin viime vuoden lopussa.
    Energiapuun kauppoja kirjattiin 19 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
    Energiapuun kauppoja kirjattiin 19 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäenergia
    10.5.202211:00
    Anniina Jokinen

    Karsitun rangan pystykauppahinta nousi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kertoo Luonnonvarakeskus. Hinta oli korkeampi kuin koskaan vuonna 2014 alkaneen tilastoinnin aikana. Rangan tilastoitu kauppamäärä pysyi suunnilleen edellisten vuosien tasolla, mutta energiapuun kaupan kokonaismäärä pieneni.

    Noin puolet energiapuun kaupasta oli karsittua rankaa. Siitä maksettiin pystykaupassa keskimäärin 7,5 euroa kuutiometriltä.

    Reaalinen hinta oli 32 prosenttia korkeampi kuin viime vuoden lopulla. Viime vuoden keskihintaan verrattuna hinta oli 41 prosenttia korkeampi. Hankintahinta nousi edellisestä vuosineljänneksestä prosentin ja oli 27,9 euroa kuutiometriltä.

    Latvusmassa vastasi lähes kahta viidesosaa energiapuun kaupasta. Latvusmassasta maksettiin pystykaupassa keskimäärin 4,9 euroa kuutiometriltä.

    Reaalinen yksikköhinta nousi 10 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna ja kaksi prosenttia koko viime vuoteen verrattuna. Hankintakaupoissa hinta laski viime vuoden lopusta neljä prosenttia 17,5 euroon kuutiometriltä.

    Hintojen alueellinen vaihtelu oli suurta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

    Energiapuun kauppoja kirjattiin ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhteensä 0,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisen kolmen vuoden aikana keskimäärin.

    Karsitun rangan kauppa kasvoi yhdeksän prosenttia ja latvusmassan kauppa pieneni 21 prosenttia kolmeen edelliseen vuoteen verrattuna.

    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    metsätalous
    puukauppa
    puun hinta
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle