• Erämessuille tullaan ilman tarkempia suunnitelmia ‒”Airsoft-aseet, koirat ja messutunnelma innostivat lähtemään”

    Riihimäen Erämessuilla on 50. juhlavuosi.
    Heikki Linnamäki, Sari Heiniluoma, Nuutti Heiniluoma (vas.) ja Nooa Heiniluoma olivat ottaneet Ruu-koiran mukaan messuille.
    Heikki Linnamäki, Sari Heiniluoma, Nuutti Heiniluoma (vas.) ja Nooa Heiniluoma olivat ottaneet Ruu-koiran mukaan messuille. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Erä
    9.6.202219:15
    Sari Penttinen
    Riihimäki

    Laihialta on matkaa Riihimäelle, mutta Erämessujen tenho veti Sari Heiniluoman, Heikki Linnamäen, Nuutti Heiniluoman ja Nooa Heiniluoman kesälomareissulle, jonne pääsi mukaan myös karkeakarvainen saksanseisoja Ruu.

    Linnamäellä oli aiempaa kokemusta messutunnelmasta, Heiniluomat olivat ensimmäistä kertaa paikalla.

    ”Kyllä me vähän jo ennakkoon katsottiin tarjontaa ja ohjelmaa, mutta ei se vaikuttanut lähtöpäätökseen. Tärkeintä oli lähteä kesälomareissulle”, sanoo Heiniluoma.

    Pojat Nuutti ja Nooa ovat innostuneet airsoft-, eli muovikuula-aseista. Niitä pojat halusivat päästä katselemaan ja ensimmäisellä tutustumiskierroksella messualueeseen muovikuula-aseita myyvä osasto oli jo löytynyt.

    ”Nyt lähdetään uusintakierrokselle. Minua kiinnostaa koirat ja kiersimmekin jo alueella, missä esiteltiin eri metsästyskoirarotuja”, kertoo Sari Heiniluoma perheen leppoisasta lomapäivästä erämessuilla.

    Riihimäen Erämessuilla on 50. juhlavuosi. Messuportit aukesivat torstaina ja ne suljetaan sunnuntaina. Edellisistä messuista ehti vierähtää neljä vuotta.

    Lue lisää:

    Messuportit avattiin eräkansalle neljän vuoden tauon jälkeen Riihimäellä ‒ messujen talousvaikutus alueelle on 3,7 miljoonaa euroa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle