• Lappiin tulee Suomen suurin ekologinen kompensaatio: Anglo American hyvittää Sakatin kaivoksen haitat ostamalla 2900 hehtaaria metsää suojeluun

    Kaivos sijaitsee osittain Natura 2000 -alueella. Ostettava metsäalue sijaitsee Inarissa, noin 125 kilometriä Sakatista pohjoiseen
    Tilaajalle
    Metsää Inarissa.
    Metsää Inarissa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Ympäristö
    4.5.202215:15
    Päivitetty5.5.202212:35
    Anniina Jokinen

    Kaivosyhtiö Anglo Americanin suomalainen tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy toteuttaa 10 miljoonan euron vapaaehtoisen ekologisen kompensaation Lapissa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Inarin Yhteismetsän kanssa allekirjoitettu sopimus kattaa 2 900 hehtaarin metsäalueen.

    Sopimuksella yhtiö hyvittää Sakatin kaivoshankkeesta aiheutuvat haitat ekosysteemeille ja luonnon monimuotoisuudelle ekologisen kompensaation keinoin. Kauppa on toistaiseksi suurin vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio Suomessa.

    Ostettava metsäalue sijaitsee Inarissa, noin 125 kilometriä Sakatista pohjoiseen. Alueen omistaa yli 1 500 henkilöstä koostuva osakaskunta. Metsä kuuluu Intact Forest Landscape (IFL) -verkostoon, jossa alueet ovat osa katkeamatonta luonnonmaisemaa.

    ”Anglo American on sitoutunut edistämään vastuullista kaivostoimintaa kaikissa hankkeissaan. Kestävän kaivostoiminnan suunnitelmamme keskittyy siihen, että pyrimme estämään, välttämään ja lieventämään kaiken vahingon, jonka aiheutamme ympäristölle”, sanoo AA Sakatti Mining Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

    Yhteistyö sujui erittäin hyvin.

    Yhtiö pyrkii kompensaation avulla nettopositiiviseen vaikutukseen ja toteutettava kauppa täytyyää kompensaationtarpeesta noin puolet. Jatkoa on luvassa muun muassa soiden suojelemiseksi.

    ”Inarin Yhteismetsä on sopimukseen erittäin tyytyväinen. Olemme saavuttaneet sopimuksella jäsenistölle tärkeitä päämääriä, esimerkiksi sen, että alueen ihmiset saavat jatkaa metsästystä alueella perinteiden mukaisesti”, kertoo Inarin Yhteismetsän puheenjohtaja Yrjö Mattila.

    Inarin yhteismetsä otti AA Sakatti Miningiin yhteyttä nähtyään lehtijutun yhtiön vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta.

    ”Pian käytiin vierailulla kohteella ja kun huomattiin sen erinomaisuus, keskustelu oli jo aika helppo ja hintakin löytyi nopeasti kohdalleen. Yhteistyö heidän kanssaan sujui erittäin hyvin”, Lamberg kehuu.

    Sakatin ekologisen kompensaation suunnittelusta vastannut ekoinformatiikan tutkija Atte Moilanen kertoo, että vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio on Suomessa uusi asia.

    ”Ekologista kompensaatiota kohtaan tunnetaan myös epäluuloa, johtuen osin maailmalla havaituista epäonnistumisista. Tunnetaan tapauksia, joissa hyvitys on suunniteltu riittämättömänä tai toteutus on jäänyt vajaaksi”, Moilanen sanoo.

    Moilasen mukaan se, että Sakatti Mining Oy aloittaa kompensaatiotoimet jo hankkeen luvitusvaiheessa, osoittaa yhtiön sitoutumista luotettavaan toteutukseen.

    ”Tämä on linjassa myös meneillä olevan Suomen luonnonsuojelulain uudistuksen kanssa.”

    Lähtökohtana on ollut, että mitään maanpäällisiä rakenteita sinne ei tule.

    Malmiesiintymä sijaitsee osittain Viiankiaavan soidensuojelualueella. Pääesiintymä sijaitsee Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen alapuolella.

    Alkuperäisen Natura-arvion mukaan kaivostoiminnalla ei ole merkittäviä vaikutuksia eikä Natura-poikkeamaa tarvittaisi, mutta yhtiö täydentää tietoja ja tekee arvion vuoden loppuun mennessä.

    ”Suunnittelun lähtökohtana on ollut, että mitään maanpäällisiä rakenteita sinne ei tule. Vaikutukset, mitä siinä on, tulevat lähinnä kaivosalueen melusta ja pölystä”, Pertti Lamberg kertoo.

    Yhtiö on mallintanut alueen pohjavesivaikutuksia. Kun kaivokseen tulee vettä ja sitä joudutaan pumppaamaan pois, päällä oleva vedenpinta voi laskea.

    ”Määrät, mitä vedenpinta laskee, ovat hyvin maltillisia. Ne sijoittuvat lähinnä rantavyöhykkeelle”, Lamberg sanoo.

    Vedenpinta laskee lähinnä talvisin, kun maa on jäässä. Talven aikana syntynyt 10‒30 senttimetrin pudotus vedenpinnassa korjautuu kevättulvien aikaan, Lamberg kertoo.

    Anglo American on Iso-Britanniasta lähtöisin oleva monikansallinen kaivosyhtiö. Yhtiö aloitti malminetsinnän Suomen Lapissa vuonna 2004 ja ensimmäiset havainnot Sakatin mineriaalisaatiosta löytyivät vuonna 2006.

    Kaivoshanke on nyt luvitusvaiheessa ja ympäristövaikutusten arviointia täydennetään viranomaisten pyynnöstä. Arvio on tarkoitus jättää vuoden loppuun mennessä.

    ”Ensi vuonna pyritään jättämään keskeiset luvat. Rakentaminen voisi alkaa 2026 ja sitä myöten toiminta vuonna 2031, eli vielä sinne on matkaa”, Lamberg kertoo hankkeen aikataulusta.

    Muokattu 5.5. klo 12.35. Korjattu Yrjö Mattilan sukunimi.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä