
Finanssivalvonta huomautti kaksi vuotta sitten Maatalousyrittäjien eläkelaitosta (Mela) siitä, että se ei ole valvonut riittävästi metsätalousyrittäjien lakisääteistä eläke- ja tapaturmavakuuttamisvelvollisuutta. Melasta arvioitiin silloin, että Suomessa on tuhansia metsänomistajia, joiden pitäisi lain mukaan ottaa kyseiset vakuutukset. Mela toteuttikin viime vuonna valvontakampanjan, jossa lähestyttiin huomattavia elinkeinotuloja metsistään saavia metsänomistajia.
Aarteen kysymyksiin vastasi Melan vakuutusyksikön tiiminvetäjä Leena Vehkomäki.
1. Milloin metsänomistajan on pakko ottaa Myel-eläkevakuutus ja Mata-työtapaturmavakuutus?
Lakisääteinen, pakollinen vakuuttamisvelvollisuus koskee metsänomistajia, jotka omistavat metsää Etelä-Suomessa yli 50, Keski-Suomessa yli 75 tai Pohjois-Suomessa yli sata hehtaaria ja jotka työskentelevät itse metsissään. Vakuutukset voi ottaa vapaaehtoisesti jo silloin, kun omistaa metsää noin puolet edellä mainituista pinta-aloista ja tekee töitä metsässään.
Vapautuksen lakisääteisestä vakuuttamisvelvollisuudesta voi saada, jos ei tee itse metsänhoitotöitä tai metsään liittyviä suunnittelu- ja kirjanpitotöitä, vaan on ulkoistanut ne. Myös vanhuuseläkkeellä olevat saavat vapautuksen.
2. Mitä hyötyä on Myel-eläkevakuutuksesta?
Myel-vakuutus kartuttaa metsänomistajalle eläkettä muualta kertyvän eläkkeen päälle. Eläkekertymä ja eläketurvan kattavuus työkyvyttömyysturvineen ja perhe-eläkkeineen on Myel-vakuutuksessa sama kuin muissakin työeläkevakuutuksissa. Myel-vakuutus oikeuttaa metsätalousyrittäjän myös Myel-sairauspäivärahaan sekä Kelan sairauspäivärahaan, kun työnteko estyy sairauden vuoksi. Palkkatyössä oleva Myel-vakuutettu saa sairausajalta korvauksen sekä työnantajaltaan että Myel-vakuutuksesta.
3. Mitä hyötyä on Mata-tapaturmavakuutuksesta?
Lakisääteinen Mata-vakuutus on hyvin kattava ja kattavuuteensa nähden edullinen tapaturmavakuutus. Se korvaa tapaturmavammojen hoitokulut ilman korvauskattoa. Työkyvyttömyyden ajalta maksetaan lisäksi tapaturmapäiväraha. Tapaturmapäivärahan saa, vaikka metsänomistaja olisi muualla palkkatöissä.
Tyypillisimmät metsätapaturmat aiheutuvat liukastumisista ja kompuroinneista, joiden seuraukset ovat useimmiten ruhjeita ja murtumia. Vakavia tapaturmia sattuu metsässä onneksi melko harvoin. Jos vakuutetulle sattuu vakava tapaturma ja siitä seuraa pysyvä työkyvyttömyys, maksetaan vakuutuksesta myös tapaturmaeläke.
Mata-vakuutuksen voi halutessaan laajentaa kattamaan myös vapaa-ajan, jolloin se turvaa metsänomistajaa ympäri vuorokauden ja ympäri maailman. Vakuutuksessa ei ole suljettu pois mitään liikuntalajeja, kuten vakuutusyhtiöiden tapaturmavakuutuksissa usein on.
Tapaturmavakuutukset voi ottaa vapaaehtoisina silloinkin, kun on vanhuuseläkkeellä.
4. Paljonko vakuutukset maksavat?
Myel- ja Mata-vakuutusten maksut riippuvat siitä, kuinka paljon metsää omistaa ja kuinka paljon siellä työskentelee. Metsäpinta-alan ja metsätyöpäivien perusteella määritetään vuotuinen työtulo, jonka perusteella määräytyvät vakuutusmaksut ja vakuutuksista saatavien etuuksien, kuten eläkekertymän ja päivärahan, suuruus.
Tällä hetkellä metsänomistaja-asiakkaiden keskimääräinen vuosityötulo on 7 300 euroa eli 608 euroa kuukaudessa. Myel-vakuutusmaksu tästä työtulosta on alle 53-vuotiailla 950 euroa ja yli 53-vuotiailla 1 009 euroa vuodessa.
Mata-tapaturmavakuutus maksaa samalla työtulolla työajan osalta noin 80 euroa ja vapaa-ajan osalta noin 60 euroa vuodessa.
Kyseisellä turvan tasolla Myel-sairauspäivärahan suuruus on 14 euroa päivässä. Esimerkiksi 20 vuoden Myel-vakuutusjakson aikana vanhuuseläkettä kertyisi muun vanhuuseläkkeen päälle noin 210 euroa kuukaudessa.
5. Myel-vakuutuksen maksu on pienempi kuin yrittäjien Yel-vakuutuksen. Miksi näin?
Valtio tukee maa- ja metsätalousyrittäjien eläkevakuutusmaksuja. Esimerkiksi alle 53-vuotiaan maa- tai metsätalousyrittäjän Myel-vakuutusmaksu on 13 prosenttia työtulosta 27 800 euron vuosityötuloon saakka. Muilla aloilla toimivilla yrittäjillä maksu on 24,1 prosenttia työtulosta. Tästäkin syystä metsänomistajan kannattaa harkita Myel-vakuutusta. Se on hyvä ja edullinen tapa parantaa omaa eläketurvaa.
6. Kuinka moni metsänomistaja on ottanut Myel- ja Mata-vakuutukset?
Tällä hetkellä meillä on 3 200 metsänomistaja-asiakasta, kun kokonaisasiakasmäärämme on 58 000. Vakuutettujen metsänomistajien määrä on melko pieni, sillä yli sata tuhatta suomalaista omistaa metsää yli 50 hehtaaria. Suuri osa heistä on toki vanhuuseläkkeellä, eivätkä siksi voi saada Myel-eläkevakuutusta. Mata-tapaturmavakuutuksen he voivat kuitenkin saada. Melassa vakuutettujen metsänomistajien keskimääräinen metsäpinta-ala on 110 hehtaaria.
Kaikkien metsänomistajien kannattaisi selvittää Myel- ja Mata-vakuuttamismahdollisuutensa. Sen saa selville ottamalla yhteyttä Melan asiakaspalveluun puhelimitse tai sähköpostitse.
7. Lisäsikö viime vuonna toteutettu valvontakampanja vakuutettujen metsänomistajien määrää?
Lisäsi hieman. Kampanjan tuloksena saimme 60 uutta metsänomistajaa asiakkaaksemme. Kampanja kohdistettiin verotietojen perusteella 250:lle suurimmalle, vakuuttamattomalle metsänomistajalle. Suurin syy vakuutusten ulkopuolelle jättäytymiseen oli se, että metsänomistaja ei kertomansa mukaan työskentele omassa metsässään.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2020.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
