• Kanadan maastopaloissa kuoli 19-vuotias sammuttaja, savua pukkaa taas myös USA:han

    Kanadassa roihuaa parhaillaan yli 900 maastopaloa, joista yli puolta ei ole saatu hallintaan.
    Kanadassa roihuaa yli 900 maastopaloa, joista yli puolta ei ole saatu hallintaan.
    Kanadassa roihuaa yli 900 maastopaloa, joista yli puolta ei ole saatu hallintaan.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Metsä|Ulkomaat
    15.7.202310:47
    STT

    Kanadassa riehuvien maastopalojen sammutustöihin osallistunut 19-vuotias nainen on kuollut jäätyään satimeen kaatuneen puun alle, kertoivat viranomaiset perjantaina.

    Ryhmänsä puun alta löytämä nainen vietiin sairaalaan, jossa hänen kerrotaan kuolleen torstaina. Pelastajat olivat torjumassa pientä maastopaloa Brittiläisessä Kolumbiassa Länsi-Kanadassa.

    Kyseessä on Kanadan käynnissä olevan maastopalokauden ensimmäinen kuolemantapaus. Maan pääministeri Justin Trudeau esitti surunvalittelunsa kuolemantapauksen johdosta ja kiitti sammutustöihin osallistuvia.

    "Emme koskaan saa unohtaa riskejä, joita nämä sankarit ottavat joka kerta rynnätessään kohti vaaraa”, Trudeau kirjoitti Twitterissä.

    Kanadassa roihuaa parhaillaan yli 900 maastopaloa, joista yli puolta ei ole saatu hallintaan.

    Uutiskanava CNN kertoo Kanadan maastopalojen savun leviävän jälleen myös Yhdysvaltain puolelle.

    Useissa yhdysvaltalaiskaupungeissa kärsittiin viime kuun lopulla ja tämän kuun alussa ennätyksellisen heikosta ilmanlaadusta Kanadan maastopalojen vuoksi. Palojen vuoksi muun muassa New Yorkin taivas värjäytyi viime viikolla synkän oranssiksi.

    Kanadan tuoreimmat maastopalot riehuvat aiempaa lännempänä, joten savun ei tällä kertaa uskota saavuttavan Yhdysvaltain itärannikkoa, kertoo CNN.

    Osittain arktisen Kanadan ilmasto lämpenee ilmastonmuutoksessa globaaleja keskiarvoja nopeammin, ja maa kärsii entistä tuhoisammista sään ääri-ilmiöistä.

    Kuluvan vuoden maastopalokaudella on palanut jo noin 9,7 miljoonaa hehtaaria. Määrä on 11 kertaa viimeisen vuosikymmenen keskiarvon verran.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle