• Metsäjätit ostavat vain puuta, joka täyttää tietyt FSC-järjestelmästä juontuvat ehdot

    Suomalaiset metsäyhtiöt valmistavat asiakkaiden pyynnöstä melkein tuotteen kuin tuotteen FSC mix -merkillä varustettuna.
    FSC mix -merkin voi löytää vaikkapa leikkipuiston puisesta liukumäestä.
    FSC mix -merkin voi löytää vaikkapa leikkipuiston puisesta liukumäestä. Kuva: Heli Virtanen
    Metsä
    13.6.201820:45
    Heli Virtanen

    Kaikki UPM:n, Stora Enson ja Metsä Groupin hankkima puu tulee FSC-ehtojen mukaan kontrolloiduista metsistä tai metsistä, joilla on FSC-sertifikaatti.

    Metsäjättien valmistamiin puutuotteisiin toisinaan painettava FSC mix -merkki kertoo, että valtaosa puusta tulee FSC-sertifioidusta metsästä ja loppu niin sanotusta kontrolloidusta lähteestä. Kontrolloidusta lähteestä tulevan puun pitää täyttää tietyt ehdot, kuten että puun hankinta ei saa uhata tärkeitä suojeluarvoja.

    Myös PEFC-sertifioinnilla on omat kontrolloidun puun kriteerit, ja niinpä kaiken yhtiöiden hankkiman puun alkuperä on kontrolloitu myös PEFC-ehtojen mukaisesti.

    Sidosryhmäsuhdejohtaja Sami Oksa UPM Metsästä kertoo, että asiakkaan pyynnöstä mikä tahansa tuote voidaan lähtökohtaisesti valmistaa puuerästä, joka oikeuttaa FSC mix -merkin käyttöön.

    "FSC mixiä tuotetaan kysynnän mukaan: kuluttajapakkauskartonkeja eniten, seuraavaksi eniten painopapereita ja jonkin verran sellua", yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Metsästä kertoo.

    Metsä Groupilla FSC-merkkiä ei juurikaan käytetä.

    "Kaikki, mitä pystytään, myydään sertifioituna. Esimerkiksi sellupaaleissa ei kuitenkaan näy logoa. Logoa käytetään yleensä tuotteissa, jotka päätyvät loppukäyttäjälle", Metsä Groupin kestävän kehityksen johtaja Jussi Ripatti sanoo.

    UPM, Stora Enso tai Metsä Group eivät paljasta, mikä osuus niiden hankkimasta puusta on FSC-sertifioitua tai kuinka paljon lisähintaa sertifioidusta puusta maksetaan metsänomistajalle.

    Sertifioidun puun osuus asettuu yhtiöillä 84–90 prosenttiin, mutta valtaosa siitä on PEFC-sertifioitua. FSC-sertifioidun puun osuus on kuitenkin kasvussa.

    Artikkelin aiheet
    fsc-sertifiointi
    metsäteollisuus
    puutuotteet
    pefc-sertifiointi
    kestävä kehitys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle