
Suomen ilmastopolitiikkaa ja hiilinieluja pitäisi tarkastella aina globaalista näkökulmasta, sanoo energiayhtiö St1:n toimitusjohtaja Mika Anttonen.
Hakkuumääristä ja nieluista puhuttaessa pitäisi aina ottaa huomioon eri toimenpiteiden vaikutus Suomen rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi selluloosaa valmistetaan erilaisiin tuotteisiin, kuten pakkausmateriaaleihin, eikä sitä tehdä huvikseen, Anttonen painottaa.
"Jos Suomi ei tee sellua, joku toinen sen tekee”, hän kommentoi tiistaina Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa, jossa St1 esitteli metsityskokeensa tuloksia Marokosta.
Anttosen mukaan hakkuiden tarkastelu kansainvälisestä tarkastelukulmasta ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa voitaisi keskittyä myös luonnon monimuotoisuuden ja metsien kasvun lisäämiseen.
Maailman mittakaavassa tarkasteltuna suomalainen metsätalous on Anttosen mukaan hyvin kestävää. Täällä metsälaki velvoittaa muun muassa uudistamaan metsän hakkuun jälkeen.
Vielä vuosituhannen vaihteessa Anttosella oli vahva luotto siihen, että biopolttoaineet ovat ratkaisu ilmakehän päästöjen pienentämiseen.
Pelkkä energiasiirtymä ei kuitenkaan ole enää riittävän nopea ja tehokas keino ilmastonmuutoksen taklaamiseen, sillä kestäviä raaka-aineita biopolttoaineiden valmistamiseen on koko ajan vähemmän. Tällöin Anttosen mielessä alkoi kyteä idea Afrikan metsittämisestä.
Vuonna 2018 alkaneen metsityskokeen tulosten perusteella hiilinielujen luominen on mahdollista jopa äärimmäisen kuivissa olosuhteissa, mikä tarjoaa merkittävän työkalun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
