• Valkoposkihanhien ampumiseen myönnettiin poikkeuslupia – myönnetyillä luvilla saa ampua yhteensä 3 555 valkoposkea syksyn aikana

    Lähestyvän valkoposkihanhien syysmuuton vuoksi päätökset on annettu välittömällä täytäntöönpanolla. Pääosa lupa-alueista sijoittuu Parikkalaan, Kiteelle ja Tohmajärvelle.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    7.9.202018:22
    Sari Penttinen

    Varsinais-Suomen ely-keskus myönsi poikkeuslupia valkoposkihanhien ampumiseen viljelyvahinkojen estämiseksi. Lupia myönnettiin yhteensä 115 viljelijälle

    Myönnetyillä poikkeusluvilla saa ampua yhteensä 3 555 valkoposkihanhea syksyllä 2020. Luvat on myönnetty kahdelle vuodelle ja vuoden 2021 syksylle on osoitettu vastaava kiintiö.

    Ampuminen vastaa suuruusluokaltaan tilannetta Ruotsissa ja Virossa. Tuoreimpien raportointitietojen mukaan vuonna 2018 Ruotsissa ammuttiin noin 2 000 ja Virossa noin 4 000 valkoposkea, kerrotaan ely-keskuksen tiedotteessa.

    Yksittäisellä tilalla saa ampua syksyn aikana 20–40 valkoposkihanhea tilan peltopinta-alasta riippuen. Viljelijöitä kannustetaan koordinoimaan karkotustoimet ja niiden ajoittaminen yhdessä saman alueen muiden viljelijöiden kanssa.

    "Valkoposkihanhia saa myönnetyillä luvilla ampua syysmuuttokaudella. Koska vielä ei ole tietoa siitä, saadaanko ampumalla toivottu pelotevaikutus, on perusteltua ajoittaa ampuminen tässä tilanteessa syysmuuttokaudelle. Tällöin ampumisella ei ole vastaavia vaikutuksia monien muiden lintulajien levähtämiseen, pesintään ja pesintään valmistautumiseen kuin esimerkiksi toukokuussa tapahtuvalla ampumisella", ylitarkastaja Salli Uljas Varsinais-Suomen ely-keskuksesta sanoo.

    "Luonnonvarakeskuksella on käynnissä tutkimus, jossa karkotusmenetelmien vaikuttavuutta ja myös ampumisen vaikutuksia selvitetään. Osaa Pohjois-Karjalaan myönnetyistä luvista on tarkoitus hyödyntää tässä tutkimuksessa", Uljas jatkaa.

    Ampumisen ohessa on ylläpidettävä valkoposkihanhia vahingoittamattomia karkotusmenetelmiä. "Valkoposkihanhia ampumalla on tarkoituksena lisätä karkotustoiminnan pelotevaikutusta ja näin parantaa myös valkoposkihanhia vahingoittamattomien karkotusmenetelmien tehokkuutta", Uljas kertoo.

    Lähestyvän valkoposkihanhien syysmuuton vuoksi päätökset on annettu välittömällä täytäntöönpanolla.

    Satovahinko voi päätösten kohteena olevilla pelloilla tapahtua hyvin nopeasti parven laskeuduttua ruokailemaan. Jotta vakavat satovahingot saataisiin torjuttua, tulee luvan mukaisiin toimenpiteisiin tarvittaessa voida ryhtyä jo päätöksen muutoksenhakuajan kuluessa.

    Pääosa lupa-alueista sijoittuu Parikkalaan, Kiteelle ja Tohmajärvelle.

    Alueet, joille lupaa haettiin, kattavat Simpeleen ja Parikkalan peltoalasta 40 prosenttia ja Kiteen ja Tohmajärven peltoalasta neljänneksen.

    Ne painottuvat valkoposkihanhien levähtämisen kannalta keskeisimmille levähdysalueille. Nähtävissä on, että vastaavia lupia haetaan lisää, todetaan ely-keskuksen tiedotteessa.

    Lue lisää aiheesta:

    Hanhinyrkki kannustaa viljelijöitä hakemaan poikkeuslupia valkoposkihanhien karkottamiseen ampumalla – työryhmän puheenjohtaja: "Tarkoittaa kohti ampumista"

    Valkoposkihanhet romahduttivat syyskasvien viljelyn – lintuparvien aiheuttamat ongelmat eivät rajoitu vain kevääseen ja nurmiin

    Tohmajärvelle myönnettiin poikkeuslupa valkoposkihanhien ampumiseen – "Viljelyvahinkojen estämiseen ei ole ollut osoitettavissa muuta ratkaisua"

    Poikkeusluvalla ammutut valkoposkihanhet joko haudataan tai poltetaan, ampuja ei saa pitää lintuja

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    poikkeuslupa
    viljelyvahinko
    ELY-keskus
    karjalaiset peltoalueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio