• Metsästäjät ja marjastajat metsäteiden ahkerimpia käyttäjiä

    Metsä
    26.11.201415:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsästäjät, marjastajat ja ulkoilijat käyttävät valtion metsäteitä eniten.

    Metsähallituksen tutkimuksen mukaan vain 15 prosenttia käytöstä liittyy metsätalouteen. Loput 85 prosenttia on virkistyskäyttöä.

    Metsähallitus selvitti metsäteiden käyttäjäryhmiä liikennelaskureiden ja haastattelujen avulla kesäkuun lopusta lokakuun loppuun.

    Tienkäyttäjät saivat rastia ruutuun kaikki eri aktiviteetit, minkä vuoksi he metsäteitä käyttävät.

    Suurin käyttäjäryhmä oli kanalintujen metsästäjät, joita oli 34 prosenttia kaikista käyttäjistä. Seuraavaksi eniten, 30 prosenttia, oli marjastajia. 22 prosenttia metsäteiden käyttäjistä oli koiranulkoiluttajia.

    ”Metsäteiden käyttäjäryhmiä ja -määriä selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Selvityksen tulokset vahvistivat ennakkokäsityksiämme, että metsäteistä on merkittävää hyötyä myös muussa kuin metsätalouskäytössä”, toteaa metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi Metsähallituksesta.

    Valtio ylläpitää kaikkiaan 37 000 kilometriä metsäteitä. Niitä rakennetaan ja kunnostetaan vuosittain 15 miljoonalla eurolla.

    Tiet on rakennettu metsätalouden käyttöön, mutta teillä on tärkeä merkitys erityisesti paikallisväestön virkistykselle ja metsätalouden ohella muille elinkeinoille kuten porotaloudelle ja matkailulle.

    Kävijätutkimus toteutettiin Suomussalmella neljällä eri tiellä. Tulokset antavat suuntaa, mutta niitä ei voi luotettavasti yleistää koko valtakunnan alueelle, tutkimuksen projektipäällikkönä toiminut suunnittelija Juho Hiltunen Metsähallituksesta sanoo.

    Ajoneuvolaskureiden perusteella vilkkain kuukausi metsäteillä oli lokakuu, jolloin yhdellä tiellä liikkui keskimäärin 178 autoa eli noin kuusi autoa päivässä. Käyttäjiä oli koko tutkimusjaksolla keskimäärin neljä autoa päivässä.

    Tiestön käyttöä selvitettiin haastattelemalla saapuvia autoja. Vastauksia saatiin kaikkiaan 110.

    Valtaosa kävijöistä oli miehiä. Miehistä suurin osa oli metsästäjiä ja naisista marjastajia.

    Sukupuoleen katsomatta luonnon kokeminen ja henkinen hyvinvointi olivat tärkeitä metsäteiden käyttäjille.

    Tutkijat kysyivät tienkäyttäjiltä, mikä olisi metsäkäynnin rahallinen arvo.

    Hiltusen mukaan vastaukset vaihtelivat viidestä eurosta kolmeen tuhanteen euroon. Keskimäärin kävijät arvottivat kokemansa terveys- ja hyvinvointivaikutukset 200 euron arvoisiksi.

    ”Metsässä käyntiä verrattiin esimerkiksi kylpylälomaan”, Hiltunen kuvaa.

    SUVI NIEMI

    Metsässä käyntiä

    verrattiin

    esimerkiksi

    kylpylälomaan.«

    JUHO HILTUNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsätiet
    Metsähallitus
    metsästys
    marjastus
    luonnossa liikkuminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle