• Tarkista puukaupan ehdot – joillakin niistä on suuri vaikutus kaupan tulokseen

    Eri ostajien puukauppasopimusten ehdoissa on nyt aikaisempaa enemmän eroja, joista myyjän on hyvä olla tietoinen.
    Tilaajalle
    Vakiosopimusehtoja aletaan katsella tarkkaan esimerkiksi silloin, jos leimikkoon tulee korjuuvaurioita.
    Vakiosopimusehtoja aletaan katsella tarkkaan esimerkiksi silloin, jos leimikkoon tulee korjuuvaurioita. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä
    2.1.202015:19
    Anu Susi

    1. Mistä sopimuksessa neuvotellaan?

    Pystykaupassa myyjä myy hakkuuoikeuden yhteen tai useampaan hakkuualaan.

    Tutuin asiakirja myyjälle on puukauppasopimuksen ensimmäinen sivu, jossa ovat sopijapuolien yhteystiedot, tiedot kaupan kohteesta sekä asiat, joista ostaja on kaupanteon yhteydessä valmis neuvottelemaan.

    Tällä sivulla sovitaan esimerkiksi puutavaralajien hinnat, se, missä ajassa hakkuu on viimeistään tehtävä, ennakkomaksun suuruus ja maksuaikataulu korjuun jälkeen, se, milloin puiden omistusoikeus siirtyy ostajalle, hakkuutapa, puutavaran mitat ja mittaustapa, kuljetusaika, varastopaikat ja tiet.

    Yleisin korjuuaika on kaksi vuotta sopimuksen teosta. Esimerkiksi suometsä kantaa metsäkoneita vain kunnon pakkastalvena, ja silloin myös pidempi korjuuaika saattaa olla perusteltu. Tarvittaessa korjuuaikaa voidaan jatkaa. Metsänomistaja taas voi toivoa ostajalta lyhyempää korjuuaikaa.

    Ostaja arvioi kauppaa varten puun määrän, mutta todellinen hakkuukertymä selviää vasta hakkuussa. Varsinkin puutavaralajien määrää on vaikea etukäteen arvioida. Siihen vaikuttavat muun muassa puun laatu ja ostajan hakkuuajankohdan tarpeet.

    Sopimuksissa on usein kirjaus, että sopimuksessa mainittuja mitta- ja laatuvaatimuksia voidaan muuttaa, jos ”haitta metsänomistajalle jää vähäiseksi”. Samoin niihin on usein kirjattu, että metsänomistajalle koituvia ”merkittäviä menetyksiä” korvataan.

    ”Tuo kirjaus on aika ympäripyöreä”, sanoo MTK:n kenttäpäällikkö Pauli Rintala.

    ”Kaikki sopimuksen vastaisesta menettelystä johtuvat menetykset olisi korvattava täysimääräisesti.”

    2. Vakiosopimusehdot liitteissä

    Puukauppasopimuksen liitteissä puun ostajat määrittävät vakiopuukauppaehtonsa, kuten mitta- ja laatuvaatimukset, korvaukset vahinkotilanteissa ja sen, tehdäänkö havupuille juurikäävän leviämistä ehkäisevä kantokäsittely.

    Ehdot ovat erilaiset eri ostajilla. Vakiosopimusehdoista ostajan edustajalla ei yleensä ole valtuuksia neuvotella myyjän kanssa, Pauli Rintala sanoo.

    ”Vakiosopimusehdoilla ei ole suurta merkitystä silloin, jos puukauppa sujuu alusta loppuun hyvin. Mutta jos jokin menee vikaan, niitä luetaan tarkasti”, tiivistää Rintala.

    Vakiosopimusehtoja aletaan katsella tarkkaan esimerkiksi silloin, jos leimikkoon tulee korjuuvaurioita, jos myyjä arvioi leimikon tukkiprosentin jääneen liian pieneksi katkonnan vuoksi tai jos hakkuun jälkeen todetaan kohteen luontoarvojen kärsineen.

    Mikäli ostaja ei tarjoa metsänomistajalle sopimuksen liitteitä eli niitä pienellä painettuja vakioehtoja kaupanteon yhteydessä, ne kannattaa itse pyytää nähtäväksi, sillä joillakin ehdoilla on suuri vaikutus puukaupan tulokseen.

    3. Katkonta tärkeämpi kuin yksikköhinnat

    Moni metsänomistaja keskittyy puukaupassa Pauli Rintalan mukaan tukki- ja kuitupuun kuutiometrihintaan, mutta muut ehdot voivat vaikuttaa puukauppatuloon niitä enemmän. Yksi tärkeimmistä on ostajan käyttämät mitta- ja laatuvaatimukset.

    Katkonta eli se, mitä mittoja ja puutavaralajeja ostaja hakkuussa tekee, voi vaikuttaa tuloihin enemmän kuin eri puutavaralajien yksikköhinnat, muistutti metsänomistajien puukauppaillassa Espoossa toiminnanjohtaja Kari Korpi Metsänhoitoyhdistys Länsi-­Uusimaasta. Tärkeintä on Korven mukaan se, että ostaja tekee riittävästi myös lyhyitä ja melko pieniläpimittaisia tukkimittoja.

    Ostajien erilaisesta katkonnasta johtuva ero puukauppatulossa puustoltaan samantyyppisessä leimikossa voi Korven mukaan olla tuhansia euroja. Muun muassa tukkiprosentit vaihtelevat paljon ostajien välillä. Näitä eroja metsänhoitoyhdistykset arvioivat yhdistysten valtakirjakaupoista kerättyihin tietoihin perustuvan ohjelmiston avulla.

    Vastikään Stora Enso nosti havutukkien minimilatvaläpimittaa Itä- ja Pohjois-Suomen ostoalueillaan, ja Etelä-Suomessa se otti käyttöön mäntytukin väliluokan. Harvennuksissa kiristykset voivat MTK:n laskujen mukaan pienentää hakkuutuloa jopa 15–25 ja päätehakkuissa 5–20 prosenttia aiempiin läpimittoihin verrattuna.

    Rahanarvoinen sopimuskohta Pauli Rintalan mukaan on myös se, milloin puiden omistusoikeus siirtyy ostajalle: pystyssä, kaadettuna, pinossa tai vasta maksettaessa. Seikasta tulee merkittävä, mikäli ostajalle, esimerkiksi paikalliselle pikkusahalle, tulee maksuvaikeuksia.

    Puutavaran mittausmenetelmistä hakkuukonemittaus on metsänomistajalle edullinen, sillä silloin lasketaan mukaan myös ajokoneen kuljettajalta tai ostajalta metsään tai varastopaikalle jääneet pöllit. Jos puut mitataan vasta tehtaalla, vaikkapa lumen alle hautautuneet puut jäävät myyjän tappioksi.

    Mikäli puukauppaan sisältyy sekä kesällä että talvella hakattavia kuvioita, on hyvä sopia, milloin niiden maksu tapahtuu, etteivät rahat saavu vasta viimeisen hakkuun jälkeen.

    4. Heikennyksiä sopimusehdoissa

    Aiemmin eri ostajien vakiosopimusehdot olivat varsin samanlaisia, mutta tilanne on Pauli Rintalan mukaan muuttunut.

    ”Puukauppasopimuksiin on tullut viime aikoina paljon metsänomistajan kannalta kielteisiä uusia kirjauksia.”

    Esimerkki metsänomistajalle epäedullisesta muutoksesta on puunkorjuun tielle aiheuttamat vauriot, joiden korjaaminen on yleensä kuulunut ostajalle. Nyt eräät ostajat ovat kirjanneet sopimusehtoihin, että tien mahdollisesta vaurioitumisesta vastaa puun myyjä.

    Tämä on Rintalan mukaan epäreilua siksikin, että ostaja päättää korjuuajan ja saattaa hoitaa puiden kaukokuljetuksen vaikka kelirikkoaikaan. Sopimukseen voi kirjauttaa ehtoja kuljetusajasta. Lisäksi kannattaa olla tarkkana siitä, kumpi osapuoli vastaa tien käyttömaksuista, jos korjuussa käytetään tietä, jonka käyttöön metsänomistajalla ei ole oikeuksia.

    Kenttäpäällikkö Pauli Rintala on erityisen huolissaan siitä, että ostajat ovat siirtymässä metsässä tehtävästä leimikon puuston arvioinnista kaukokartoitustietoihin perustuvaan arviointiin. Puuta siis ostetaan yhä useammin ilman, että ostajan edustaja tutustuu kohteeseen maastossa.

    Sopimukseen kirjattu mahdollisuus muuttaa sopimusehtoja myöhemmin antaisi ostajalle mahdollisuuden muokata kaupan ehtoja, mikäli leimikko poikkeaa ennakkoarviosta. Ostaja saattaa myöhemmin haluta esimerkiksi jättää hakkaamatta osia leimikosta tai muuttaa mitta- ja laatuvaatimuksia.

    Mahdollisuuden muuttaa jälkikäteen sopimusehtoja on lisännyt vakioehtoihinsa esimerkiksi UPM. Muutos on herättänyt paljon keskustelua, ja se saattaa osaltaan kieliä varautumisesta siihen, että puun ostaminen siirtyy enemmän työpöydän ääreen, Rintala arvelee.

    Puun myyjälle tämä toimintatapa tietäisi yhä useammin yllätyksiä puukauppatulossa. Ostajan riski muuttuisi myyjän riskiksi.

    5. Valitus on tehtävä määräajassa

    Hakkuiden alettua myyjäosapuolen kannattaa valvoa, noudatetaanko korjuussa sopimusehtoja, hakkuualan rajoja ja harvennushakkuissa esimerkiksi jäävän puuston toivottua tiheyttä. Myyjän tai hänen edustajansa on syytä tarkistaa maaston ja jäävän puuston korjuuvauriot sekä varastopaikan ja tien mahdolliset vauriot.

    Tärkeää on myös tarkistaa mittalistoista, että kaikkia kaupassa sovittuja pituusmittoja ja tavaralajeja on tosiaan käytetty sen sijaan, että tukkikokoista puuta olisi päätynyt kuitupuupinoon.

    Loppumittauksen tulos tulee voimaan, mikäli myyjä ei valita siitä määräajassa. Puutavaran mittauslainsäädännön mukaan valitus on tehtävä 14 päivän sisällä mittaustuloksen tiedoksi saamisesta.

    Sovittujen mittojen tarkistusta vaikeuttaa se, että eräiltä isoilta ostajilta yksityiskohtaista taulukkoa leimikosta tehdyistä puutavaralajeista on joskus jopa mahdoton saada. Mittaustodistusten tuloste on usein myös hankala tulkittava.

    Puutavaran mittaukseen liittyvissä ristiriitatilanteissa on mahdollista kääntyä myös Luonnonvarakeskuksessa toimivien virallisten mittaajien puoleen.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2019.

    Kolme vinkkiä puunmyyjälle

    • Eri ostajien vakiopuukauppaehtoihin sisältyy monia korjuun kulkuun ja lopulliseen puukauppatuloon vaikuttavia kohtia, jotka on otettava huomioon tarjouksia vertailtaessa.
    • Huomaa myös se, että jokaisella ostajalla on omat laatu- ja mittavaatimuksensa kuidulle, tukille ja pikkutukille. Ostajien kilpailutuksessa ja tarjouksien vertailussa ammattilaisesta on apua.
    • Metsänhoitoyhdistysten niin sanotussa valtakirjakaupassa myyjää edustava metsäammattilainen huolehtii myös korjuun valvonnasta ja hakkuun päätyttyä tarkistaa, hoidettiinko hakkuu niin kuin puukauppasopimuksessa sovittiin.
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle