• Suomi ja Ruotsi yhdistävät voimansa metsäbiotalouden tutkimuksessa

    Ministerit Jari Leppä ja Sven-Erik Bucht tapasivat Tukholmassa torstaina 26. lokakuuta.
    Ruotsi lahjoitti Suomelle Tandem Forest Values -tutkimusrahaston satavuotislahjaksi kesäkuussa. Lahjan luovutti kuningas Kaarle Kustaa Suomen-vierailullaan kesäkuussa.
    Ruotsi lahjoitti Suomelle Tandem Forest Values -tutkimusrahaston satavuotislahjaksi kesäkuussa. Lahjan luovutti kuningas Kaarle Kustaa Suomen-vierailullaan kesäkuussa. Kuva: Peter Knutson / Kungahuset.se
    Metsä
    30.10.201715:50
    Elina Lampela

    Suomi ja Ruotsi käynnistävät yhteisen tutkijakoulun ja biojalostamoihin syventyvän tutkimusohjelman. Tutkijakoulun aiheita ovat puurakentaminen ja metsien kasvu. Lisäksi Suomi ja Ruotsi järjestävät laajan metsäkonferenssin Espoon Hanasaaressa huhtikuussa 2018.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja Ruotsin maaseutuministeri Sven-Erik Bucht keskustelivat tutkimusyhteistyön tiivistämisestä, biotaloudesta ja kansallisen metsäpolitiikan painopisteistä Ruotsin kuninkaallisen metsä- ja maatalousakatemian järjestämässä seminaarissa Tukholmassa torstaina 26. lokakuuta. Tilaisuuden avasi Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa.

    Ruotsi lahjoitti Suomelle Tandem Forest Values -tutkimusrahaston satavuotislahjaksi kesäkuussa. Ruotsalais-suomalainen metsäntutkimushanke koostuu kahdestatoista kaksivuotisesta tutkijanvirasta.

    ”Olemme hyvin iloisia Ruotsin satavuotislahjasta Suomelle. Lahja on kuin peruskivi Suomen ja Ruotsin syvenevälle biotalousyhteistyölle”, sanoo ministeri Jari Leppä.

    Torstaina järjestetyssä seminaarissa keskusteltiin ruotsalais-suomalaisesta metsäntutkimuksesta, tutkimushaun teemoista ja siitä, miten Ruotsi ja Suomi voivat edistää kestävää metsänhoitoa samalla kun kehitetään uusia tuotteita.

    Metsäntutkimushanke toteutetaan yhteistyössä Ruotsin hallituksen sekä yksityisten rahoittajien kanssa. Rahoittajia ovat Marianne ja Marcus Wallenbergin säätiö, Kempe-Skogsindustrins forskningsstiftelse sekä Kungliga skogs- och lantbruksakademin.

    Suomi ja Ruotsi ovat EU:n metsäisimmät maat, ja niillä on paljon yhteisiä etuja ajettavana. Pääministeri Juha Sipilä ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tekivät elokuussa aloitteen biotalousyhteistyön tiivistämisestä, mikä tähtää alan toiminnan tehostamiseen molemmissa maissa.

    Artikkelin aiheet
    metsäbiotalous
    Suomi ja Ruotsi
    metsäntutkimus
    biotalousyhteistyö
    tutkimusrahasto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio