• Forum24: Oulussa nuotiopaikoille pykätään polttopuuautomaatteja – iso sylillinen kuivia puita maksaa 3,95 euroa

    Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijän Valto Vaaraniemen mukaan idea polttopuuautomaatista lähti osin vitsistä liikkeelle.
    Kestävän kehityksen keskuksen tavoitteena on saada kuivia polttopuita sisältäviä automaatteja ympäri Oulua, jotta makkaranpaisto onnistuu varmasti nuotiopaikoilla.
    Kestävän kehityksen keskuksen tavoitteena on saada kuivia polttopuita sisältäviä automaatteja ympäri Oulua, jotta makkaranpaisto onnistuu varmasti nuotiopaikoilla. Kuva: Marja Seppala
    Metsä
    7.10.202114:50
    Katja Lamminen

    Oulussa sijaitsevan Hietasaaren nuotiopaikalle ilmestyi polttopuuautomaatti. Asiasta kertoo Forum24.

    Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijän Valto Vaaraniemen mukaan idea lähti osin vitsistä liikkeelle, kun seurue kerran eksyi melontaretken päätteeksi märissä tamineissa nuotiopaikalle, josta oli polttopuut loppu.

    "Oli kylmä, ja olisimme halunneet paistaa makkarat. Silloin ajattelimme, että olisimme olleet valmiita vaikka parikin kymppiä maksamaan puista", Vaaraniemi kertoo.

    Nyt Kestävän kehityksen keskuksen tavoitteena on saada kuivia polttopuita sisältäviä automaatteja ympäri Oulua. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija Juho Kettunen teki laitteelle ohjelmiston opinnäytetyönä. Maksun voi hoitaa puhelimella halkonen.fi-nettisivulle.

    Iso sylillinen kuivia puita maksaa 3,95 euroa. Automaatissa on 30 luukkua, ja laite ilmoittaa Kestävän kehityksen keskukselle, kun puut alkavat vähentyä.

    Oikaisu: Juttua, otsikkoa ja linkkiä korjattu 11.10. kello 15.57. Polttopuuautomaatista kertoi ensimmäisenä Forum24, eikä Kaleva, kuten artikkelissa alun perin sanottiin.

    Lue Forum24:n juttu tästä

    Artikkelin aiheet
    Oulu
    polttopuuautomaatti
    kestävä kehitys
    Hietasaari
    teknologia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle