• "Ilmastokatastrofi lyö läpi" – kun tuhot romahduttavat puun hinnan, kärsii metsänhoito ja lopulta koko yhteiskunta, sanoo saksalainen ympäristövaikuttaja

    EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsenet tutustuivat suomalaiseen metsäsektoriin maanantaina ja tiistaina.
    Suomi on toistaiseksi säästynyt mittavilta ilmastonmuutoksesta johtuvilta metsätuhoilta, toteaa Lutz Ribbe.
    Suomi on toistaiseksi säästynyt mittavilta ilmastonmuutoksesta johtuvilta metsätuhoilta, toteaa Lutz Ribbe. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    18.9.201914:02
    Henrik Hohteri
    Metsänhoitoyhdistys Uusimaan väki esitteli harvennushakkuuta järjestövaikuttajista koostuvalle Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ETSK:n Moninainen Eurooppa -ryhmälle.
    Metsänhoitoyhdistys Uusimaan väki esitteli harvennushakkuuta järjestövaikuttajista koostuvalle Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ETSK:n Moninainen Eurooppa -ryhmälle. Kuva: Kari Salonen
    Carlos Trias Pintó taltioi metsäkoneen työskentelyä.
    Carlos Trias Pintó taltioi metsäkoneen työskentelyä. Kuva: Kari Salonen

    "Ilmastokatastrofi lyö läpi. Sillä on konkreettisia talousvaikutuksia", vastaa saksalaisen ympäristöjärjestön Euronaturin edustaja Lutz Ribbe kysymykseen tämän hetken kuumimmista ympäristöongelmista.

    Lausunto on ymmärrettävä, sillä Saksassa metsää on kuivunut pystyyn ennätysmäärin kuivuudesta juontuvien kirjanpainajatuhojen takia. Puun hinta on romahtanut, mikä vaikuttaa luonnollisestikin kotimarkkinoita laajemmin.

    Ribben mielestä metsätalouden taloudellinen kannattavuus on myös ympäristökysymys.

    "Metsä tuottaa paljon yhteiskunnalle arvokkaita hyödykkeitä: Hiilen sidontaa, ilmanlaatua, virkistysmahdollisuuksia. Metsänomistaja saa kuitenkin korvausta vain puusta. Jos metsätalous ei kannata, hänen ei kannata huolehtia metsiensä kunnosta."

    Ribbe osallistui Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) alaisen Moninainen Eurooppa -ryhmän vierailuun Suomessa.

    ETSK on EU:ssa neuvoa-antava elin, jonka jäsenet ovat erilaisten talouselämän ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

    Maanantaina vieraat keskustelivat seminaarissa biotaloudesta, digitalisaatiosta ja infrastruktuurista. Tiistaina komitean jäsenet tutustuivat MTK:n opastamina suomalaiseen metsätalouteen järvenpääläisellä harvennustyömaalla.

    MTK:n tavoitteena on käyttää hyväksi jokainen tilaisuus Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana esitellä suomalaista metsätaloutta vieraileville ryhmille, toteaa tuottajajärjestön kansainvälisten asioiden johtaja Simo Tiainen, ETSK:n jäsen hänkin.

    "Teillä ei ainakaan vielä ole vastaavia ilmastonmuutoksesta johtuvia tuhoja kuin Saksassa. Käsittääkseni luonnon monimuotoisuus on hyvin huomioitu metsätaloudessa", Lutz Ribbe luonnehtii vaikutelmiaan Suomesta.

    Ilmastonmuutoksen lisäksi toinen suuri ympäristöongelma on luonnon monimuotoisuuden väheneminen.

    "Ensin biodiversiteetin hupeneminen piti pysäyttää vuoteen 2010 mennessä, sitten 2020, nyt puhutaan vuodesta 2030. Tavoitetta lykätään aina vain eteenpäin."

    Monimuotoisuuden vähenemistä Ribbe pitää ennen kaikkea maatalouden ja maatalouspolitiikan haasteena. Maataloustukien pitäisi ohjata tuotantoa luonnon monimuotoisuuta suosivaan suuntaan.

    "Vastassa ovat lobbarit, jotka toivovat vain pinta-alatukia."

    Itävallan maa- ja metsätaloustuottajien Brysselin edustaja Andreas Thurner kertoo toimivansa MTK:n kanssa tiiviissä yhteistyössä, tavoitteet ovat pitkälti samat. Suomen tavoin metsäsektori on Itävallassa merkittävä, tosin teollisuuden painopisteissä on eroa: Suomessa ollaan pitkällä kuitupuun jalostuksessa, Itävallassa korostuvat puutuotteiden ja puurakentamisen osaaminen.

    Thurner toivoo, että metsäasiat huomioitaisiin EU:ssa tulevaisuudessa aiempaa paremmin.

    "Kun 2020 asti voimassa olevaa metsästrategiaa valmisteltiin, ei ollut vielä esimerkiksi biotalousstrategiaa tai metsien ja maankäytön muutosten hiilitavoitteita. Tavoite on, että uusi strategia huomioi tämän sääntelyn."

    Strategian pitää tasapainoilla ristiriitaisten tavoitteiden välillä. Toisaalta halutaan metsien sitovan hiiltä, toisaalta fossiilisista pitää siirtyä uusiutuviin materiaaleihin, joten paine hakkuiden kasvattamiselle kasvaa.

    Thurner ei silti toivo EU:n mestaroivan metsäpoliisina, vaan metsälait saavat jatkossakin pysyä joka maan omassa hallinnassa.

    "Puun kestävyys on turvattu kansallisissa metsälaeissa. EU:n asettamat kestävyyskriteerit puulle loisivat turhaa byrokratiaa."

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    metsätalous
    biodiversiteetti
    Euroopan unioni
    puumarkkinat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle