• Media: Suomeen välitetyistä marjanpoimijoista maksettiin voitelurahaa Thaimaan ministereille ja työhallinnolle

    Ihmiskauppaketjun kautta olisi kulkenut jopa yli kymmenen tuhatta poimijaa. Lahjusten epäillään olleen miljoonaluokkaa.
    Marjanpoiminta on hektistä urakkatyötä.
    Marjanpoiminta on hektistä urakkatyötä. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Marjat ja sienet
    11.1.202411:03
    Jukka Hämäläinen

    Thaimaassa epäillään kahden edellisen työministerin ja kahden korkean työvoimavirkailijan ottaneen lahjuksia jopa 12 000 thaimaalaisen välittämisestä marjanpoimijoiksi Suomeen, kertoo Thaimaan yleisradio verkkosivuillaan.

    Marjanpoimijoiden välitys rinnastetaan uutisessa ihmiskauppaan.

    Tutkinnan mukaan thaimaalainen työnvälitysyritys ja suomalainen välitystoimisto järjestivät marjanpoimijoiden lähettämisen Suomeen. Palvelumaksujen ja matkakulujen lisäksi jokaiselta työntekijältä veloitettiin 3 000 bahtin (78 euroa) voiteluraha, joka olisi päätynyt mainituille ministereille ja virkailijoille. Kokonaisuudessaan kyse olisi 36 miljoonasta bahtista (936 500 euroa).

    Koska epäillyt rikokset tapahtuivat Suomessa, Thaimaan viranomaiset tekivät yhteistyötä suomalaisten viranomaisten kanssa. Todisteet välitettiin Thaimaahan ja tapaus on edennyt käsiteltäväksi kansalliseen korruptionvastaiseen komissioon.

    Alkuperäiseen uutiseen pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Jokamiehenoikeudella luonnontuotteita keräävät eivät nykyisin ole työsuhteessa marjoja ostaviin ja keruuta järjestäviin yrityksiin. Asetusmuutos edellyttäisi jatkossa työsopimusta EU:n ulkopuolelta tulevilta poimijoilta.

      Marjat ja sienet | Valtio haluaa ulkomaisille luonnonmarjojen poimijoille työsopimukset, yritykset huolissaan – ”Työsuhde ei ole oikotieratkaisu ongelmiin”

    • Polarican thaimaalainen poimija Kemijärven metsässä.

      Talous | Ylen MOT: Suomen viranomaiset saivat tietää thaipoimijoiden ongelmista jo 2020, mutta asiaan ei puututtu

    • Thaimaalaiset marjanpoimijat ovat tulleet Suomeen turistiviisumilla eli Schengen-viisumilla.

      Työmarkkinat | Ulkoministeriö selvittää thaipoimijoiden viisumeita – TEM: ”Ihan nykymallilla jatkaminen ei varmasti tule kysymykseen”

    • Merkittävä metsämarjojen ostaja Valio kertoo ostaneensa metsämarjoja Polaricalta sekä Arctic Groupiin kuuluvalta Arctic Internationalilta myös tämän vuoden poimintakauden aikana. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto.

      Rikokset | Valio ja suuret kaupparyhmät ovat edelleen ostaneet marjoja ihmiskaupasta epäillyiltä marjayrityksiltä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle