• Asutuksen lähellä liikkunut karhu lopetettiin Jyväskylässä

    Karhusta oli tehty karkotuspäätös, mutta karhua ei ollut saatu karkotusyrityksillä pois asutusta ympäristöstä.
    Poliisi kertoo tehneensä karhun lopetusmääräyksen, koska lievempiä keinoja ei ollut enää käytettävissä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.
    Poliisi kertoo tehneensä karhun lopetusmääräyksen, koska lievempiä keinoja ei ollut enää käytettävissä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.  
    Metsä|Erä
    19.5.202618:55
    STT

    Jyväskylässä lopetettiin tiistaina pihavierailuja tehnyt karhu, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

    Karhu teki toistuvia pihavierailuja Muuramen ja Jyväskylän alueella, minkä vuoksi sen katsottiin aiheuttavan vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.

    Karhusta oli tehty karkotuspäätös, mutta karhua ei ollut saatu karkotusyrityksillä pois asutusta ympäristöstä. Poliisi teki lopetusmääräyksen, koska lievempiä keinoja ei ollut enää käytettävissä.

    Keskisuomalainen uutisoi, että kolmosluokkalainen poika kohtasi karhun tiistaina Keljonkankaalla koulun pihassa. Keljonkankaan yhtenäiskoulun rehtori Marja Hänninen-Helin kertoi Keskisuomalaiselle, että matkaa pentukarhuun oli vain kymmenkunta metriä.

    Lisää aiheesta
    • Kuvan karhu ei liity Jyväskylän tapaukseen.

      Erä | KSML: Kolmasluokkalainen poika kohtasi karhun koulun pihalla − ”Karhu oli vain kymmenen metrin päässä”

    • Ruskeakarhu on Euroopan suurin petoeläin.

      Erä | Karhu liikkuu päiväkodin lähellä Muuramessa ja Juupajoella sonnit säikkyivät karhua

    • Poliisin mukaan Jämsässä lopetettu karhu ei pystynyt käyttämään jalkaansa pyyntiraudan takia. Kuvituskuva.

      Erä | Jämsässä lopetettiin pyyntirautaan astunut karhu

    Artikkelin aiheet
    karhu
    Jyväskylä
    poliisi
    Muurame
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle