• Metsästätkö hirviä Metsähallituksen alueluvalla? Kaadoista pitää nyt ilmoittaa kolmen vuorokauden sisällä

    Saalisilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättäminen voi johtaa alueluvan peruuttamiseen ja hirvenmetsästyksen keskeyttämiseen kyseiseltä kaudelta.
    Kolmen vuorokauden säännön ansiosta viranomaisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua epäiltyihin väärinkäytöstapauksiin. Kuvituskuva.
    Kolmen vuorokauden säännön ansiosta viranomaisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua epäiltyihin väärinkäytöstapauksiin. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    25.2.201920:45
    Matti Tuominen

    Metsähallitus muistuttaa, että sen alueluvalla metsästävien hirviseurueiden on jatkossa tehtävä ilmoitus jokaisesta kaadosta kolmen vuorokauden sisällä.

    Hirviseurueet voivat ilmoittaa kaadoista Oma riista -palvelussa. Mikäli seurue ei pysty määräajassa ilmoittamaan kaatoa Omaan riistaan, ilmoitus tehdään ensin alueen erätarkastajalle. Saalisilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättäminen voi johtaa alueluvan peruuttamiseen ja hirvenmetsästyksen keskeyttämiseen kyseiseltä kaudelta.

    Alueluvan ehtoja on Metsähallituksen mukaan tarkennettu metsästäjien omasta toivomuksesta.

    ”Olemme saaneet runsaasti palautetta metsästäjiltä siitä, että kaadetut hirvet tulisi ilmoittaa nopeammin nyt, kun siihen on olemassa hyvä järjestelmä. Suuri osa metsästysseuroista ja seurueista tekeekin näin, mutta eivät kaikki”, erävalvonnan ylitarkastaja Juha Ahonen Metsähallituksesta sanoo tiedotteessa.

    Metsähallituksen asettama ehto on tarkempi kuin metsästysasetuksessa. Asetuksen mukaan ilmoitus on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa pyyntiluvassa olevan kaadettavan hirvikiintiön täyttymisestä. Jos hirviä on jäänyt pyytämättä, ilmoitus on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa rauhoitusajan alkamisesta eli hirvenmetsästyskauden päätyttyä. Asetuksen mukaisella toiminnalla saalisilmoitus onkin näin ollen voinut venyä tammikuulle, vaikka ensimmäinen hirvi olisi kaadettu jo alkusyksystä.

    Metsästäjien keskuudessa on Metsähallituksen mukaan herännyt epäluuloja siitä, etteivät kaikki seurueet ole ilmoittaneet kaadetuista hirvistä. Toisaalta on epäilty myös sitä, että alkusyksynä kaadettu hirvi on jätetty tahallisesti ilmoittamatta, ja tämän jälkeen hirviä onkin pyydetty yli sallitun kiintiön.

    Kolmen vuorokauden säännön ansiosta viranomaisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua epäiltyihin väärinkäytöstapauksiin.

    ”Tällaisten niin sanottujen välistävetojen eli epäiltyjen rikosten selvittäminen on ollut vaikeaa, koska saaliiksi saatujen hirvien ilmoittaminen saalisrekisteriin voi tapahtua vasta tammikuun loppupuolella”, Ahonen toteaa.

    Alueluvalla metsästää yli tuhat hirviseuruetta, joissa on yhteensä yli 25 000 metsästäjää.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    hirvenmetsästys
    saalisilmoitus
    aluelupa
    Oma riista
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle