• MT kysyy Aiotko ryhtyä puukauppoihin?

    Metsä
    16.9.201516:00
    MT toimitus

    MT kysyi metsänomistajien puukauppatunnelmia Metsänhoitoyhdistys

    Kihniö-Parkanon järjestämässä tapahtumassa Kihniössä maanantaina.

    Kysymykset olivat:

    1. Innostaako nykyinen

    puun hinta ryhtymään puu-

    kauppoihin?

    2. Milloin myit viimeksi puuta?

    Hanna Lensu

    1. Puuta myy nyt vain sellainen, joka on jonkinlaisessa ahdingossa tai pakon edessä. Tietenkin hoitotyöt on hakattava ajallaan.

    2. 4–5 vuotta sitten tehtiin harvennus, josta tuli myös energiapuuta 120 kiintokuutiota. Energiapuusta jäi käteen 300 euroa, joten se ei ainakaan rahapussissa tuntunut.

    1. Ainahan metsänomistajan puolelta on se ajatus, että pitäisi saada enemmän. Ainakaan tänä vuonna en havittele kauppoja. Täytyy kai sitä hallitukseltakin tiedustella.

    2. Viimeisin puukauppa oli harvennus. Taisi olla yli viisi vuotta sitten.

    1. Kyllä harvennushakkuita on tehtävä hinnasta riippumatta. Sitä kautta taataan myös teollisuudelle tasainen puunsaanti. Energiapuu pitäisi saada vetämään paremmin.

    2. Maaliskuussa viimeksi päättyi harvennushakkuu.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsänomistus
    puun hinta
    energiapuu
    Metsänhoitoyhdistys Kihniö-Parkanon
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle