• Tutkimus: Ravintokalojen rasvaisuudella on yhteys Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien vähenemiseen

    Lohien ensimmäisenä vaellusvuotenaan Itämeressä syömä runsasrasvainen kalaravinto näyttää heikentävän nuorten lohien eloonjäämistä ja vähentävän kahden vuoden kuluttua kudulle palaavien lohien määrää.
     Tutkimus selvitti syitä Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien määrän vähenemiseen.
    Tutkimus selvitti syitä Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien määrän vähenemiseen. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Luonto
    25.3.202514:00
    Eija Vallinheimo

    Ravintokalojen rasvaisuudella on Luonnonvarakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan yhteys Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien määrän vähenemiseen

    Nuoret lohet ovat selviytyneet meressä hyvin niinä vuosina, jolloin Itämeren pääaltaassa on ollut runsaasti samana kesänä kuoriutunutta silakkaa ja niukasti edellisvuosien nuorehkoa kilohailia. Esimerkiksi vuonna 2014 silakoita kuoriutui ennätyssuuri vuosiluokka, ja kaksi vuotta sen jälkeen, vuonna 2016, lohia nousi ennätysmäärin Tornionjokeen ja Simojokeen.

    ”Sitä vastoin vuonna 2021 kuoriutunut silakkavuosiluokka oli poikkeuksellisen pieni ja kilohailien määrä suhteessa 0-vuotiaiden silakoiden määrään oli tutkimusjakson suurin. Tämä saattoi aiheuttaa vuonna 2023 nousulohien määrän romahduksen”, kertoo filosofian tohtori Marja Keinänen Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

    Kilohaileissa on nuorten lohien kasvun kannalta liikaa rasvaa suhteessa proteiiniin. Lisäksi tiamiinin eli B1-vitamiinin saanti suhteessa ravinnon kalorimäärään on pienempi kilohaileista kuin silakoista. Liian rasvainen ravinto aiheuttaa tiamiininpuutosta ja heikentää nuorten lohien eloonjäämistä.

    Suurin osa Perämeren jokien lohista vaeltaa syönnökselle Itämeren eteläisen osan käsittävään pääaltaaseen, jossa pienet silakat ovat niille parempaa ruokaa kuin kilohailit.

    ”Myös turska vaikuttaa välillisesti lohikantoihin, koska heikko turskakanta mahdollistaa kilohailin runsastumisen. Itämeren kalakantojen säätelyssä ja kalastuskiintiöiden asettamisessa olisikin otettava huomioon kilohailin, silakan ja turskan vaikutukset lohen selviytymiseen”, huomauttaa erikoistutkija Jari Raitaniemi.

    Havainnot 12 vuodelta esitetään juuri ilmestyneessä tieteellisessä artikkelissa.

    Lisää aiheesta
    • Lohenkalastusta on sopeutettava sekä meressä että joissa vastaamaan lohikantojen heikentynyttä tilaa, Luken tiedotteessa todetaan.

      Erä | Tornionjokeen ja Simojokeen nousevien lohien määrä vähäinen jo toista vuotta peräkkäin

    • Lohen selviytyminen merialueilla on vaikeutunut. Sen saaliiksi ottamisessa pitää olla maltillinen.

      Erä | Lohia nousee Tornionjokeen hieman edellisvuotta paremmin – myös Perämeren saalismäärässä nousua

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle