
Syksyn Metsätutka-kyselyn mukaan metsänomistajien kantohintaodotukset kohdistuvat kuitupuuhun. Lähes joka kolmas maanviljelijä suunnittelee puukauppaa vielä tälle vuodelle.
Metsätutkan perusteella metsänomistajat ovat tehneet tänä vuonna hyviä tukkikauppoja. Yli puolet heistä oli erittäin tai vähintään melko tyytyväisiä tukin hintakehitykseen.
Kuitupuun kantohinnan osalta tilanne oli toinen. Vielä vuosi sitten 41 prosenttia kyselyyn vastanneista metsänomistajista oli tyytyväinen kuitupuun hintaan.
Nyt heitä oli enää vajaa kolmannes.
Jatkosta metsänomistajilla oli selkeä näkemys. Metsänomistajien enemmistö odotti kuitupuun hinnan lähtevän nousuun.
Siltä osin ero viime vuoteen oli harvinaisen suuri. Vuosi sitten vain joka viides metsänomistaja odotti kuitupuun hinnan nousua. Nyt 60 prosenttia odottaa sitä.
Metsänomistajien näkemykset olivat viimevuotista myönteisemmät myös tukin osalta. Viime vuonna 40 prosenttia metsänomistajista odotti tukin hinnan laskua. Nyt heidän osuutensa oli sulanut puoleen.
Vastaavasti tukin hinnan tuntuvaa tai lievää nousua odottavien metsänomistajien osuus oli noussut 21 prosentista 42 prosenttiin.
Suunnilleen joka neljäs metsänomistaja arveli tukin hinnan pysyvän ennallaan.
Metsänomistajien vastauksista näkee, että sekä kantohintojen että rahantarpeen merkitys näyttäisi olevan hienoisessa nousussa puukauppoja suunniteltaessa.
Puukaupoille lähtö on silti kiinni muustakin kuin kantohinnoista. Suurin osa metsänomistajista nojaa puukauppapäätöksissä metsän hoitotarpeeseen ja metsäsuunnitelman suosituksiin.
Myös puun hyvällä kysynnällä oli merkitystä.
Tyypillinen vielä tälle vuodelle puukauppoja suunnitteleva metsänomistaja oli järvisuomalainen maanviljelijä, jolla on keskimääräistä suurempi metsätila.
Maanviljelijät pysyvät aktiivisina puukaupan kävijöinä myös ensi vuonna. Yli puolet heistä suunnittelee ensi vuodelle puukauppaa.
Palkansaajista ensi vuodelle suunnittelee puukauppaa 39 ja eläkeläisistä 22 prosenttia.
Tulokset perustuvat MTK:n Metsätutka-kyselyyn, jonka toteutti Kantar TNS Agri. Kyselyyn vastasi 550 metsäkeskuksen nimistöstä poimittua metsänomistajaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
