• Neljä biisonia karkasi Sotkamossa – niitä ei voi paimentaa: "Kyllähän se villieläin on"

    Eläimiin oli näköyhteys, kun ne olivat ylittämässä tietä. Tiistaina iltapäivällä niistä ei ollut havaintoa.
    Biisoneihin saatiin näköyhteys, kun ne olivat ylittämässä tietä.
    Biisoneihin saatiin näköyhteys, kun ne olivat ylittämässä tietä. Kuva: Kari Huttunen
    Metsä
    28.7.202014:30
    Riina Karvonen & Aimo Vainio

    Sotkamolaisen Kainuun Biisoni -tilan asukkaista neljä biisonia lähti omin päin seikkailemaan Laakajärven ympäristöön. Kaksi emoa vasikoineen karkasi noin viiden aikaan iltapäivällä maanantaina.

    Omistaja Kari Huttusen mukaan biisonit tuntevat tarhaajat, mutta voivat sivullisille olla vaarallisia vasikoiden vuoksi.

    Siksi hän varoittaa Laakajärven alueella liikkuvia autoilijoita ja marjastajia varomaan eläimiä.

    "Hälytyskeskukseen on oltu yhteydessä ja tiedotettu tilanteesta", Huttunen kirjoittaa Facebook-päivityksessä.

    Niko Sirkkiä Kainuun pelastuslaitokselta painottaa myös tielläliikkujien varovaisuutta.

    "Oma turvallisuus pitää huomioida ensin. Hyvä olisi, jos ei ole liian kiire, niin ehtii jäädä varoittamaan muuta liikennettä, ettei tule läheltä piti -tilanteita."

    Karanneeseen eläimeen törmätessään voi myös aina soittaa hätäkeskukseen, josta tieto päätyy pelastuslaitoksen väelle ja muille viranomaisille.

    "Omin päin ei mitään kannata lähteä hätyyttelemään"

    Välillä viranomaiset ovat auttamassa saamaan karanneet hevoset tai lehmät kotiin. Biisonit ovat huomattavasti harvinaisempia karkailijoita.

    Sirkkiä kuitenkin toteaa, että omistaja on aina paras asiantuntija eläinten kiinniotossa.

    Karanneisiin biisoneihin saatiin näköyhteys, kun ne olivat ylittämässä tietä, mutta tiistaina puolen päivän aikaan niiden paikasta ei ollut havaintoa.

    "Ei mitään havaintoa. Etsinnät käynnissä", Huttunen kommentoi.

    Biisonia ei voi paimentaa. Siksi niiden saaminen tarhalle voi olla vaikeaa.

    Viimeksi ne on nähty parin kilometrin päässä tarhalta.

    Tarhalla on kymmenkunta biisonia. Suurin sonni painaa 900 kiloa.

    Kaksi niistä oli karussa huhtikuussa.

    Silloin Huttunen epäili suden säikyttäneen eläimet. Matka kesti silloin vain pari tuntia ja eläimet ohjattiin traktorin avulla takaisin aitaukseen.

    "Kyllähän se villieläin on. Sillä on alkuperäiset vaistot tallella, että esimerkiksi savuun ja veren hajuun se reagoi hyvin voimakkaasti", Huttunen kommentoi huhtikuussa.

    Lue myös:

    Joku säikäytti Sotkamossa elävät biisonikaverukset Velkan ja Minin pois aitauksestaan karkumatkalle maanantaina aamuyöllä – omistaja epäilee syylliseksi sutta

    Sotkamolainen biisonitila törmäsi byrokratiakukkaseen – opastekyltit piti poistaa väärän värin vuoksi

    Artikkelin aiheet
    biisonit
    Sotkamo
    eläinten karkaaminen
    maatila
    pelastuslaitos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle