• Maailman suurin selluhanke etenee Kuopiossa

    Finnpulpin Kuopioon suunnittelema jättimäinen havusellutehdas on etenemässä ympäristövaikutusten arviointiin.
    Finnpulp julkisti myös havainnekuvan suunnitellusta tehtaasta.
    Finnpulp julkisti myös havainnekuvan suunnitellusta tehtaasta. Kuva: Finnpulp
    Metsä
    5.5.201512:00
    MT toimitus

    Finnpulp suunnittelee Kuopioon 1,2 miljoonaa tonnia vuodessa tuottavaa sellutehdasta. Valmistuessaan tehdas on maailman suurin havusellun ja mäntyöljyn tuotantoyksikkö. Lisäksi se tuottaa merkittävän määrän muita biotuotteita ja sähköä.

    "Finnpulpin ensimmäisen vaiheen rahoituskierros on onnistunut odotetusti. Seuraavaksi Finnpulp aloittaa ympäristövaikutusten arviointiprosessin", kertoo toimitusjohtaja Martti Fredrikson.

    Edessä on myös tiivis yhteistyö Kuopion kaupungin kanssa, joka ryhtyy valmistelemaan hankkeen edellyttämää kaavoitusta.

    Fredriksonin mukaan tuotantolaitoksen sijainti itäisen Suomen puuvarojen keskellä on ihanteellinen yhtiön tulevan toiminnan kannalta.

    Ensimmäisessä vaiheessa rahoituskierroksella tehdashankkeelle löytyi kolme merkittävää uutta sijoittajaa, jotka edustavat kotimaista metsä- ja teollisuusosaamista.

    Artikkelin aiheet
    Finnpulp
    sellutehdas
    Kuopio
    ympäristövaikutusten arviointi
    biotuotteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle