• Media: Trump asettaa kanadalaiselle sellulle ja paperille 50 prosentin tullit

    Presidentti Trump haluaa kostaa Kanadalle asettamalla useille kanadalaistuotteille 50 prosentin tullit.
    Sellulle ja paperille asetetut tullit eivät kerää kiitosta edes Yhdysvaltojen sisällä. Kuvituskuva.
    Sellulle ja paperille asetetut tullit eivät kerää kiitosta edes Yhdysvaltojen sisällä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Talous
    28.7.202608:20
    Anniina Jokinen

    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on asettanut 50 prosentin tullit useille kanadalaistuotteille. Trumpin mukaan tullit ovat vastaus Kanadan amerikkalaistuotteita kohtaan osoittamaan syrjintään.

    Tullit koskevat muun muassa sellua ja paperia. Asiasta kertoo uutissivusto Pulp and Paper News.

    Amerikan puu- ja paperijärjestön (AF&PA) puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Heidi Brock kritisoi tulleja.

    ”AF&PA on kannattanut hallinnon voimakkaita toimia, joilla yhdysvaltalaistoimijoita puolustetaan epäreiluja kauppatapoja vastaan ja jotka vahvistavat kotimaista tuotantoa. Laajat tullit kanadalaistuotteille kuitenkin voivat aiheuttaa häiriöitä ja epävarmuutta meidän sektorillamme, jossa sellun, paperin, pakkausmateriaalien ja pehmopaperien tuotanto ovat riippuvaisia Pohjois-Amerikan toimitusketjuista. Samat ketjut luovat myös satojatuhansia työpaikkoja ympäri Yhdysvaltoja”, Brock sanoo kannanotossaan.

    Brockin mukaan on tärkeää, että Yhdysvallat jatkaa Pohjois-Amerikan kilpailukyvyn kasvattamista ja säilyttää maanosan toimitusketjut aikana, jolloin metsä- ja paperiteollisuus kilpailee epäreiluja kansainvälisen kaupan käytäntöjä vastaan ja ilmassa on merkkejä esimerkiksi kiinalaisesta ylituotannosta.

    Pulp and Paper News: Trump administration imposes 50 % Canada tariffs, including pulp and paper products

    Lisää aiheesta
    • Uusilla toimilla ei ole vaikutusta aiemmin ilmoitettuihin muun muassa terästä ja alumiinia koskeviin täsmennettyihin tulleihin. Työntekijä valmistautui leikkaamaan terästä Massachusettsissa vuosi sitten maaliskuussa. LEHTIKUVA.

      Politiikka | Yhdysvalloilta uusia tuontitulleja – korvaavat umpeutuvat tullit

    • Kontteja purettiin laivasta Floridan Fort Lauderdalessa huhtikuussa. Kuvituskuva. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | EU helpottunut Trumpin uusista tulleista – astuvat voimaan perjantaina

    • Kuvassa lypsykarjatila Washingtonissa.

      Maatalous | Yhdysvallat julisti hätätilan lannoitteiden takia — Trump perui itse asettamiaan tulleja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    tulli
    Kanada
    sellu
    paperi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?