• Kuorellinen havupuutavara kuljetettava metsistä pois ennen keskikesää

    Metsätuholaissa on säädetty päivämäärät, joihin mennessä puut on kuljetettava pois metsästä ja tienvarsilta eri puolilla Suomea.
    Metsätuholain mukaan kuuset on kuljetettava pois metsästä 10 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta ja männyt 20 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta. Metsätuholaki ei koske lehtipuita.
    Metsätuholain mukaan kuuset on kuljetettava pois metsästä 10 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta ja männyt 20 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta. Metsätuholaki ei koske lehtipuita. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto
    Metsä
    19.6.201917:09
    Elina Lampela

    Metsänomistajien ja puutavaran omistajien tulee huolehtia havupuutavaran korjuusta metsätuholain määräajoissa, etteivät hyönteistuhot pääse leviämään metsissä. Kuusia vahingoittavien kirjanpainajakuoriaisten populaatio oli viime vuonna kasvussa, mutta kevään vaihtelevat säät eivät ole suosineet kaarnakuoriaisten parveilua viime vuoden malliin.

    Talvella oli paljon lumituhoja varsinkin Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa, mikä on lisännyt kaarnakuoriaisten pesäpaikoiksi sopivan vahingoittuneen havupuun määrää metsissä.

    ”Metsiin jääneekin kesän yli tuoreita rungon osia kaarnakuoriaisten pesimispaikoiksi. Tämän seurauksena hyönteisten populaatio kasvanee näillä alueilla parin lähivuoden aikana”, arvioi valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta.

    Metsäkeskus lähettää metsänomistajille kesällä kirjeitä kirjanpainajakuoriaisten riskikohteista. Metsänomistajia kehotetaan kiinnittämään huomiota mahdollisiin kirjanpainajatuhoihin metsässään. Riskikohteet on merkitty kirjeen mukana tulevaan karttaliitteeseen ja ne näkyvät myös Metsäkeskuksen verkkopalvelussa.

    Havupuille vahingolliset kaarnakuoriaiset parveilevat keväällä, kun maanpinnan lämpötila nousee noin 20 lämpöasteeseen. Parveilun aikana kuoriaiset pesiytyvät tuoreisiin puutavarapinoihin ja heikentyneiden pystypuiden nilakerrokseen.

    Kesän puolivälin jälkeen uusi, moninkertaistunut kuoriaissukupolvi, poistuu puista lähimaastoon. Kirjanpainajien ja muiden tuhohyönteisten pesäpaikkoina olleet puut ja puutavarapinot tulisikin kuljettaa pois ennen uuden sukupolven maastoutumista.

    Uusi hyönteissukupolvi maastoutuu eteläisessä Suomessa aiemmin kuin pohjoisessa Suomessa. Metsätuholaissa on säädetty tällä perusteella päivämäärät, joihin mennessä puut on kuljetettava pois metsästä ja tienvarsilta eri puolilla Suomea.

    Tarkista oman alueesi määräajat Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    metsätuholaki
    havupuutavara
    kaarnakuoriaiset
    metsänomistajat
    Suomen Metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle