• Kalastuksen tutkimus auttaa kaloja, ympäristöä ja ihmisten terveyttä

    Silakan syöminen tuottaa monenlaisia hyötyjä. Sen kalastamisen tutkimus lisää saaliin kestävyyttä.
    Metsä
    11.9.202109:00
    Aimo Vainio

    Ehdin jo innostua kalastusta käsittelevän jutun teon aikana: Nyt haen led-valoja ja laitan pimenevinä syysiltoina ne katiskaan, häipyy sieltä särjet ja hauet hiiteen. Mietin jo, millainen valojen yhdistelmä houkuttaa isoja ahvenia.

    Sitten selvisi, että katiskassa olevilla valoilla ei juurikaan ollut vaikutusta ahveniin. Rapumerroissa valot houkuttelivat hieman paremmin saalista.

    Maailmalla on tutkittu eri valojen yhdistelmiä. Osa valoista vetää tiettyjä kaloja puoleensa ja osaa jotkut valot karkottavat.

    Kalastuksen tutkiminen on kiinnostavaa käytännön tutkimusta, joka vaikuttaa tavallisen ihmisen arkeen. Yksi kiinnostavimpia kehityksen kohteita on vanha kunnon rysä. Se vastaa verkkoa paremmin nykyajan kysyntään kestävyydestä. Kala ei kuole ja epätoivottu tai esimerkiksi suojeltu saalis voidaan erottaa pois.

    Kala tarvitsee jonkun syyn mennä pyydykseen. Avain kaikkeen on tuntea kalan käyttäytyminen.

    Nämä asiat on tiedetty aina, mutta esimerkiksi veden alla kuvaamalla niistä saadaan parempi käsitys.

    Sellaisesta tekniikan kehittymisestä pidän. Siinä on tunnustettu, että vanha keino on oikea, mutta se voidaan päivittää ja sitä voi nykytekniikkaan yhdistämällä parantaa ja tehostaa.

    Luin jostain talouslehdestä, että pankit odottavat tekoälyn ja digitaalisuuden parantavan niiden liiketoimintaa. "Voimme myydä enemmän finanssituotteita asiakkaille", pankin johtaja iloitsi haastattelussa.

    Johtajan kannattaa kysyä itseltään, luuletko, että ostan.

    Kotimaisen kalan kestävyys lisääntyy kalastustekniikoita parantamalla.

    Luuleeko johtaja, että sellainen kehitys lisää kiinnostusta ostaa kalaa? Kyllä lisää, ainakin minun kiinnostustani. Aika moni muukin on huomannut saman.

    Silakan syömisen terveysvaikutukset on huomattu, ja tiedostetaan myös ravinteiden poistuminen merestä. Kotimaisen kalan kulutuksen taustalla on monipuolinen tutkimus yhdistettynä ajanmukaiseen tiedottamiseen. Seurauksena saaliista koko ajan suurempi osa menee ihmisruuaksi rehun sijaan.

    Taitaa kalastamisen tutkimus olla aika paljon kestävämpää kuin pankkibisneksen. Tuloksena on terveempiä ihmisiä ja paremmin voivat ympäristö ja kalat.

    Entä miten kannattaisi kehittää omaa mökkirannan katiskakalastusta? Laittamalla koiranpapanoita syötiksi.

    Lue myös:

    Rysä nousemassa ammattikalastajien ykkösvälineeksi sisävesillä – "Rysä on hellä kaloille"

    Kala tarvitsee jonkun syyn mennä pyydykseen. Avain kaikkeen on tuntea kalan käyttäytyminen.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    kalastustekniikka
    silakka
    ympäristönsuojelu
    terveys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio