

Virolaisia Country-metsäperävaunuja sekä Kinetic-pienmetsäkoneita maahantuovan ja myyvän Metsä-Säämänen oy:n yrittäjä Pertti Säämänen oli tuonut ainoana alan toimijana näytille Kalajoen Farmariin Countryn metsäperävaunu- ja kuormainmallistonsa.
Seuraavan kerran Säämänen esittelee laajempana mallistonsa syyskuun FinnMetkossa Jämsänkoskella.
Farmarissa mallisto oli tosin enää ”lainassa”, sillä mukana olevat mallit oli myyty jo eteenpäin.
Mallistoa esitellessään Säämänen kertoi kokemuksellaan selvästä muutoksesta hankintahakkuisiin ja pienimuotoiseen urakointiin soveltuvien metsäperävaunujen markkinoilla.
”Kysyntä painottuu entistä enemmän isompiin ja järeämpiin malleihin niin perävaunuissa kuin kuormaimissakin. Kärryissä kysyntä on siirtynyt 11-, 13- ja jopa 15-tonnisiin vaunuihin ja kuormaimissa jo 8,5-metrisiin nostureihin”, hän havainnollistaa.
Kuvaavaa hänen mukaansa on, että vielä jokin aika sitten 7-metrinen, tai sitä pienempikin kuormain oli myydyin. Nyt hän on myynyt vuoden mittaan 8,5-metrisiä kuormaimia jo enemmän kuin sitä ennen viiden vuoden aikana.
”Juuri Farmarin alla myin puoli vuotta sitten markkinoille tulleen jo 9,5-metrisen kuormaimen 15 tonnin kärryllä”, hän kuvailee trendiä.

Kehitykseen vaikuttaa Säämäsen arvelujen mukaan useampikin tekijä. Hankintapuun hyvä hinta lisää hankintahakkuita ja siten säätelee kaluston kokoa, samoin työhön halutaan lisää tehokkuutta.
”Ja kehitys on linjassa myös sen kanssa, että Suomessa myytyjen traktoreiden koon kasvu mahdollistaa myös järeämmät metsävarusteet. Isommilla maatiloille varsinkin kuormainta hyödynnetään myös maatilan töissä”, hän tietää.
”Suomessa myytyjen traktoreiden koon kasvu mahdollistaa myös järeämmät metsävarusteet. Isommilla maatiloille varsinkin kuormainta hyödynnetään myös maatilan töissä.”
Virolainen Country oû on valmistanut perustamisestaan, eli vuodesta 2008, lähtien Country-metsälaitteita sekä 2010-luvun puolivälistä Kinetic-pienmetsäkonetta. Koko tämän ajan koneiden maahantuojana ja myyjänä toiminut Pertti Säämänen sanoo olleensa vahvasti mukana kummankin tuoteryhmän tuotekehityksessä.
”En minä osaa laskea enkä piirtää, mutta minulla on pitkän kokemuksen ansiosta vahva mututuntuma ja tietotaito, millaiset ominaisuudet koneessa pitää olla käytännön työn kannalta ja kuinka ratkaisut toteutetaan”, hän sanoo jo 1970-luvulla metsäkoneenkuljettajana aloittaneen kokemuksella.
Sittemmin Säämänen lopetti metsäkoneurakoinnin. Nykyisten merkkien lisäksi hänellä on aiempaa kokemusta myös muiden metsäkonemerkkien myynnistä, mutta missään vaiheessa hänen yrityksellään ei ole ollut tuotannollista toimintaa.

Niin pienmetsäkonepuolella kuin metsäperävaunuissakin kilpailu on Suomessa kovaa kotimaisten ja tuontikoneiden kesken, jolloin markkinoilla pärjää vain laadulla.
Virossa on useita alan valmistajia, ja Säämänen naurahtaakin, että metsäperävaunuissa virolaiset merkit kilpailevat pitkälle Suomessa keskenään. Myös Suomessa on useita metsäperävaunujen merkittäviä valmistajia.
Virolaiset tuotteet pystyvät hänen mukaansa jonkin verran kilpailemaan hinnalla, mutta muista merkeistä on erotuttava myös muuten.
Pärjäämisen reseptiksi Säämänen on ottanut markkinoimissaan merkeissä palvelun.
”Minulta saa kaiken tuotteeseen liittyvän palvelun kerralla ja yhdeltä ihmiseltä. Tulen paikan päälle laittamaan koneen asennuksineen valmiiksi, vaikkapa hydrauliikan kuntoon, ja vastaan itse myös jälkimarkkinoinnista”, hän listaa.
Pienmetsäkonepuolella merkittävimmät kilpailijat tulevat Suomen lisäksi etenkin Ruotsista. Säämänen sanoo ruotsalaisten asiakkaiden olevan pienmetsäkoneissa aivan omassa maailmassaan eli sikäläisten metsänomistajien asenne niitä kohtaan on huomattavasti myönteisempi kuin Suomessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
