Mikä rannikon mäntyjä vaivaa? Kuivuus ja kolmen tuholaisen kombo on joillekin puille liikaa

Lounais-Suomen saaristossa ja rannikkoseudulla näky on viime vuosina tullut tutuksi: siellä täällä maisemassa pilkottaa latvukseltaan kauttaaltaan ruskettunut mänty tai usean puun ryhmä.

”Suurin osa tuhoista on kallioilla ja muilla kuivilla paikoilla. Jos vertaa viime vuoteen, niitä on ehkä hieman vähemmän”, arvelee Fredrik Granberg Länsi-Turunmaan metsänhoitoyhdistyksestä.

Usein samalla paikalla on 5–10 kuollutta runkoa, joskus enemmän. Hiljattain Granberg tapasi metsänomistajan, joka toi metsästä kolme traktorikuormallista kuollutta puuta.

Tuhoihin liittyy monta tekijää. Kun Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat selvittivät puukuolemia viime vuonna, rungoilta löytyi usein merkkejä okakaarnakuoriaisesta. Kaikilta tutkituilta kohteilta havaittiin juurikääpää. Lisäksi mukana on paikoin uusi taudinaiheuttaja, etelänversosurma-nimistä tautia aiheuttava sieni havuparikas.

”Juurikäävän aiheuttama tyrvitervastauti heikentää puun vedenottoa. Jos päälle tulee kuumuus ja kuivuus, juurikäävän heikentämät puut ovat ensimmäisiä, joihin okakaarnakuoriainen iskeytyy”, tutkija Tiina Ylioja Lukesta selittää.

Toisin sanoen kuoriainen pahentaa sairaiden puiden tilaa ja jouduttaa niiden kuolemista.

Okakaarnakuoriainen on tunnettu kotoperäinen laji. Lounais-Suomen rannikolla sen aiheuttamat puukuolemat ovat yleistyneet vuodesta 2019 alkaen.

Okakaarnakuoriaisen tuhoissa puuaines sinistyy voimakkaasti. Syynä on kuoriaisten levittämä sinistäjäsieni, jota toukat käyttävät ravintonaan.

Tarkkoja tietoja tuhojen laajuudesta ei ole. Monesti yhteydenotot tulevat mökkiläisiltä, joilla on usein kallioisia, kuivuudelle alttiita rantatontteja.

Toisaalta kyse voi olla siitäkin, että omatoimiset metsänomistajat korjaavat kuolleet puut pois ilmoittamatta kenellekään, Granberg arvelee.

Granbergin tuntuma on, että tuhojen lähellä on usein tuore hakkuupaikka. Se sopii kuvioon, koska okakaarnakuoriainen lisääntyy ohutkuorisessa mäntytavarassa ja hakkuutähteissä.

”Vaatisi myös tutkimusta, paljonko energiapuupinot vaikuttavat ympäröivän metsän tilaan”, Ylioja sanoo.

Metsätuholain aikarajoja mäntypinojen kuljettamiselle ei ole suunniteltu okakaarnakuoriaista ajatellen. Aikarajat ehkäisevät keväisin parveilevan pystynävertäjän iskeytymistä.

Kun latvus on kokonaan kuollut, okakaarnakuoriaiset ovat jo poistuneet puusta. Kuoriaisen leviämisen ehkäisemiseksi sairastunut puu pitäisi poistaa metsästä, kun latvus on vielä osittain vihreä. Se ei ole ihan helppoa, sillä tuhoja on kuvailtu äkillisiksi.

Puun poistamisesta huolimatta kaarnakuoriaiset voivat lentää samaan paikkaan muualta, Ylioja muistuttaa. Maisemapuiden voi antaa keloutua. Kuolleista puista kuoriutuu myös okakaarnakuoriaisen vihollisia.

Rannikon mäntytuhoja ei seurata systemaattisesti, vaan asiantuntijat ovat kansalaisten ilmoittamien tietojen varassa.

Eeva Terhonen tutkii havuparikas-sienen perimää. Tutkimusta varten hän kerää näytteitä sairastuneista männyistä Paraisilla. Kuva: Pasi Leino

Havuparikas on okakaarnakuoriaista tuntemattomampi tekijä Suomessa, mutta se saattaa olla sitä vaarallisempi tulevaisuudessa. Saksassa etelänversosurma aiheuttaa pahoja tuhoja männiköissä. Myös Ruotsista tapauksia tunnetaan.

”Okakaarnakuoriaiset ja havuparikas esiintyvät usein yhdessä. Havuparikkaan aiheuttama etelänversosruma on Suomessa paljon yleisempi kuin mitä luultiin”, Luken tutkija Eeva Terhonen kertaa viime vuoden tutkimustuloksia.

Kun mänty sairastuu etelänversosurmaan, uusimmat vuosikasvaimet alkavat ruskettua ja kuolla. Oireet muistuttavat Suomessa tutumman versosurman tuhoja, mutta ne alkavat kesällä ja näkyvät hyvin syksyllä. Versosurma ilmenee keväisin.

Etelänversosurmaa on havaittu pääasiassa rannikolla. Nuoret taimet kuivilla paikoilla vaikuttavat olevan erityisen alttiita sienitaudille.

”Sieni kaipaa lämpimiä olosuhteita. Rannikko tuntuu olevan sille hyvin optimaalinen.”

Terhonen kerää näytteitä sairastuneista männyistä, jotta täältä löydetyn havuparikkaan perimää voidaan verrata eurooppalaisiin kantoihin. Alfred Kordelinin säätiön rahoittama tutkimus voi antaa viitteitä tuhonaiheuttajan leviämisreitistä.

Terhosen mukaan sieni on todennäköisesti lymyillyt Suomen luonnossa jo jonkin aikaa, mutta harmittomana.

”Vaikuttaa siltä, että se on ollut opportunisti joka on odottanut tilaisuuttaan.”

Tuhot ovat toistaiseksi suhteellisen pieniä ja usein vähätuottoisilla kallioalueilla. Tautitilanne ei tosin näytä helpottuvan.

”Tämä on selvästi lisääntyvä ongelma ilmaston lämmetessä. Myös okakaarnakuoriaisilla lämpimät kesät tuntuvat lisäävän sukupolvien määrää”, Ylioja sanoo.

Kuolleista puista ei ole enää vaaraa okakaarnakuoriaisen leviämiselle. Niissä voi elää sen sijaan okakaarnakuoriaisten vihollisia. Kuva: Pasi Leino