



Metsäkeskus haluaa edistää luontomatkailua yksityismetsissä ja on laatinut sopimusmallin, jonka pohjalta metsänomistajat ja matkailuyrittäjät voivat sopia maiden käytöstä.
Ensimmäisenä sopimuksen allekirjoitusvaiheeseen ovat päässeet kuusamolainen metsänomistaja Jouko Repo sekä Rukalla asuva matkailuyrittäjä Chris White.
Osittain valtion ja osittain Revon mailla kulkee Porontiman reitti. Reitillä on muun muassa vanhoja metsiä ja rehevää jokivarsilehtoa.
Repo on sopinut, että White saa tuoda ryhmiä alueelle ja käyttää hänen metsäautotietään.
7,5 hehtaarin alue on suojeltu Metso-ohjelmassa. Repo on saanut pysyvästä suojelusta kertakorvauksen.
Matkailuyrittäjän kanssa rahallisesta korvauksesta ei ole sovittu.
"Rahan takia ei tähän lähdetty", Repo sanoo.
"Katsotaan yrittäjän kanssa, miten toiminta lähtee liikkeelle."
Taloudellisen hyötymisen mahdollisuus on.
Kuusamon yksityismetsien helmet tutuiksi -hankkeen projektipäällikkö Irmeli Ruokanen kertoo, että sopimusmallissa metsänomistaja voi määritellä maksun jokaisesta matkailijasta, jonka luontomatkailuyrittäjä maksaa vuoden lopussa metsänomistajalle.
Northtrekin yrittäjä Chris White järjestää muun muassa lumikenkä-, patikka- ja revontuliretkiä 2–6 hengen porukoille. Suunnitelmissa on myös pilkkiretkiä sekä retkiruuanlaitto- ja marjastusopastuksia.
Ryhmät kulkevat lihasvoimin.
Yrityksellä on sopimus Metsähallituksen kanssa, mutta White kertoo MT:lle, että yksityismailla on ainutlaatuisia paikkoja ja enemmän yksityisyyttä.
"Jos ryhmiä kiinnostaa, yrittäjä voi esitellä myös metsätaloutta", Repo kertoo.
Porontiman reitti kulkee taimikon läpi, jossa kerrotaan muun muassa taimikon iästä ja hirvivahingoista.
Ruokasen mukaan matkailijoita kiinnostaa, miksi metsiä hakataan ja hakataanko Suomessa metsiä enemmän kuin puut kasvavat.
"Tavoite on saada turistit nauttimaan matkailusta, maisemista, luonnosta ja myös kertoa perustietoa metsätaloudesta ja sen merkityksestä Suomen taloudelle", Ruokanen toteaa.
Hanke on metsänomistajille vapaaehtoinen eikä se tuo metsänomistajille uusia rajoituksia metsän käyttöön.
Ruokasen mukaan yli 30 metsänomistajaa on ottanut yhteyttä ja kertonut halukkuudestaan antaa luontokohteitaan matkailun käyttöön.
Metsäkeskus on aloittanut Kuusamon yksityismetsissä jo yhdentoista maastoreitin tekemisen.
Kohteet ovat yleensä luontokohteita kuten erilaisia korkeita vaaroja, maisemankatselupaikkoja, vanhoja metsiä, reheviä lehtoja ja soita, luola, karuja soita ja kangasmetsäsaarekkeita.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
