• Bergs Timber myy Ruotsin sahaliiketoimintansa Vidalle

    Kauppa käsittää Orreforsin, Vimmerbyn ja Mörlundan sahat. Vida on Ruotsin suurin yksityinen sahayritys.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    18.6.202018:01
    Anni-Sofia Hoppi

    Ruotsalainen sahayhtiö Bergs Timber myy kolme Ruotsissa sijaitsevaa sahaansa Vidalle, yhtiö tiedotti eilen keskiviikkona.

    Kauppa käsittää Orreforsin, Vimmerbyn ja Mörlundan sahat, ja sen on määrä toteutua syyskuun 1. päivänä. Kauppa edellyttää Vidan saavan hyväksynnän kilpailuviranomaisilta.

    Bergs Timber jatkaa kaupan jälkeen sahatavaran tuotantoa Latvian ja Viron sahoillaan sekä satama- ja jakelutoimintaa Isossa-Britanniassa. Ruotsin sahat mukaan laskettuna yhtiön vuotuinen tuotantokapasiteetti on ollut vajaa miljoonaa kuutiometriä. Kaupan jälkeen se putoaa noin 350 000 kuutiometriin.

    Kaupan kokonaisostohinta on noin 400 miljoonaa kruunua eli noin 42 miljoonaa euroa.

    "Vidan kanssa tehtävän kaupan myötä Ruotsin sahaliiketoimintamme on hyvissä käsissä", sanoo yhtiön toimitusjohtaja Peter Nilsson yhtiön tiedotteessa.

    Kaikille kolmen sahan tuotantolaitoksilla ja puunhankinnassa työskenteleville henkilöille tarjotaan työtä Vidassa.

    Ruotsin sahojen myynti on osa Bergs Timberin strategiaa, jonka tavoitteena on keskittää toimintaa jalostettuihin puutuotteisiin.

    Vida on Ruotsin suurin yksityinen sahayritys. Kanadalainen Canfor osti vuonna 2018 siitä 70 prosenttia 390 miljoonalla eurolla.

    Artikkelin aiheet
    Bergs Timber
    Vida
    sahakauppa
    puuteollisuus
    Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua