• Luonto säilyy vaikka hakkuut lisääntyvät, ajattelevat pirkanmaalaiset

    Pirkanmaalaiset ottivat rohkeasti kantaa Metsäkeskuksen internet-kyselyssä. Tutkimus liittyy alueellisten metsäohjelmien valmisteluun.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    26.8.201517:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Kaavoituksella ohjataan liikaa metsien käyttöä. Väite pitää paikkansa, sanoo metsänomistaja Antti Teivaala.

    ”Kaavoituksesta tehdyt päätökset ovat hyvin epämääräisiä eivätkä tunnu perustuvan mihinkään”, Teivaala kommentoi, kun pirkanmaalaiset metsävaikuttajat kokoontuivat UKK-instituuttiin Tampereelle keskustelemaan alueellisesta metsäohjelmasta viime viikolla.

    ”Lupia ja piiloverotusta asiakasmaksujen muodossa harrastetaan yhä enemmän. Taloudellinen toiminta vaatii rakenteellisia muutoksia.”

    Tampereen ammattikorkeakoulussa metsätaloutta opiskeleva Tero Ruskee esitteli keskustelun pohjaksi 615 pirkanmaalaisen mielipiteitä erilaisiin metsäväittämiin. Väittämä kaavoituksesta oli niiden joukossa.

    Mielipiteet oli kerätty internetkyselyllä, jossa vastaaja sai valita, onko väitteen kanssa samaa vai eri mieltä. Lisäksi monet kommentoivat väitteitä sanallisesti.

    MTK:n kenttäpäällikkö Markus Nissinen otti kantaa väitteeseen ”metsien suojelu lisää metsätuhoriskiä”.

    ”Kyllä, mutta hyvin hailakka kyllä. Tutkimus osoittaa, että riskit ovat lisääntyneet hyvin vähän.”

    Hän oli samaa mieltä kyselyyn vastanneiden kanssa pakollisesta suojelusta.

    ”Pakollisilla ohjelmilla aiheutetaan vain vahinkoa. Suojelua pitää tehdä jatkossa vapaaehtoisin keinoin.”

    Luontoarvot otetaan 
huomioon vaihtelevasti

    Luonnonvarakeskuksen tutkija Markku Saarinen toivoo, että luontoarvot ja monimuotoisuus huomioidaan talousmetsissä nykyistä paremmin.

    ”Joskus maastossa näkee suorastaan uskomattomia ratkaisuja esimerkiksi arvokkaiden suoympäristöjen yhteydessä.”

    Vastaajista 59 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että luontoarvot otetaan riittävästi huomioon metsien käsittelyssä.

    Metsäammattilaisten innokkuus ehdottaa erilaisia metsänkäsittelyvaihtoehtoja metsänomistajalle sai Pirkanmaan elykeskuksen ylitarkastajan Auli Suvannon kahden vaiheille.

    ”Riippuu metsäammattilaisesta, kallistuisin kyllä-puolelle.”

    55 prosenttia vastanneista kallistui samaan.

    Artikkelin aiheet
    Pirkanmaa
    metsät
    kaavoitus
    metsänkäyttö
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle