• IS: Turun hallinto-oikeus kielsi Someron Somerniemen kolmen suden metsästystä koskevan poikkeusluvan

    Hallinto-oikeuden mukaan kyseessä ei ollut yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä myönnettävä vahinkoperusteinen poikkeuslupa.
    Jos kaksi muuta hallinto-oikeutta päätyy samaan lopputulokseen, Somerniemen susilaumaa ei saa metsästää.
    Jos kaksi muuta hallinto-oikeutta päätyy samaan lopputulokseen, Somerniemen susilaumaa ei saa metsästää. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä
    27.1.202221:50
    Anniina Jokinen

    Suomen riistakeskus myönsi 29.12.2021 poikkeusluvan, joka sallii kolmen suden lauman metsästämisen Someron Somerniemen reviirialueella. Poikkeusluvan myöntämisessä on kyse kannanhoidollisesta metsästyksestä.

    Turun hallinto-oikeus on välipäätöksellään kieltänyt poikkeusluvan täytäntöönpanon. Päätös liittyy hallinto-oikeudessa vireillä oleviin valituksiin, joissa vaaditaan riistakeskuksen päätöksen kumoamista.

    Hallinto-oikeuden mukaan kyseessä ei ollut yleisen turvallisuuden kannalta pakottavista syistä myönnettävä vahinkoperusteinen poikkeuslupa.

    Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

    Maa- ja metsätalousministeriön joulukuussa antama asetus myönsi 20 lupaa suden kannanhoidolliselle metsästykselle.

    Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen arvioi Ilta-Sanomille, että Somerniemen susilauman metsästäminen ei toteudu.

    Viranomaispäätös poikkeusluvista koskee vain kahta viikkoa helmikuun alussa. Jos kaksi muuta hallinto-oikeutta päätyy Turun hallinto-oikeuden kanssa samaan lopputulokseen, jahteja ei ole tule.

    Artikkelin aiheet
    Turun hallinto-oikeus
    suden metsästys
    poikkeuslupa
    Somerniemi
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle