• Näin pieniksi jäävät avohakkuualat Suomessa

    Lumituhot lisänneet jatkuvan kasvatuksen suosiota Itä-Suomessa.
    Yksityismetsien päätehakkuut jäävät keskimäärin vähän reiluun hehtaariin Etelä-Suomessa.
    Yksityismetsien päätehakkuut jäävät keskimäärin vähän reiluun hehtaariin Etelä-Suomessa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    15.2.201919:15
    Jarmo Palokallio

    Keskimääräinen päätehakkuuala eteläsuomalaisessa yksityismetsässä jäi 1,3 hehtaariin viime vuonna. Pohjois-Suomessakin päätehakkuut pysyivät keskimäärin alle kahden hehtaarin suuruisina.

    Päätehakkuualat ovat perinteisesti olleet yksityismetsissä pienempiä kuin muissa metsissä. Avohakkuiden pinta-alan perusteella nykyaikainen yksityismetsätalous on hyvin pienipiirteistä.

    Ruotsissa metsätalous on selvästi voimaperäisempää kuin meillä. Puhumattakaan Kanadan ja Venäjän hakkuista.

    Kanadan Brittiläisessä Columbiassa avohakkuiden keskimääräinen pinta-ala oli vielä viime vuosituhannen lopulla lähellä 50 hehtaaria. Yleisön painostuksesta se on sen jälkeen pudonnut 30 hehtaarin hujakoille.

    Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus kaikista hakkuista oli viime vuonna noin 3 prosenttia. Niiden suosio lisääntyi Itä-Suomessa.

    Metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes metsäkeskuksesta arvelee tämän johtuvan alueen suurista lumituhoista.

    ”Suuret jatkuvan kasvatuksen hakkuiden määrät vastaavat varsin hyvin viime vuoden lumituhoalueita”, sanoo Remes.

    Suomen suurimmat aukot syntyivät valtion metsiin 1960- ja 70 luvun taitteessa. Pohjois-Suomessa kovat hakkuut käynnistyivät sotien jälkeisen jälleenrakentamisen ja yleisen vaurastumisen tarpeisiin.

    Silloin syntyivät Posion ja Pudasjärven kuntiin niin sanotut Osaran aukeat. Yhtenäinen hakkuuala ylitti tuolloin 20 000 hehtaaria.

    Tuoreet tulokset hakkuiden pinta-aloista on saatu metsänkäyttöilmoituksista, joita tilastoi metsäkeskus. Metsänomistajan on tehtävä Metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus vähintään kymmenen päivää ennen hakkuun aloittamista.

    Suomessa teollisuuden käyttöön tulevasta kotimaisesta puusta noin 80 prosenttia on hakattu yksityismetsistä. Kaikkiaan Suomen talousmetsien pinta-alasta hakataan vuosittain noin 1,5 prosenttia, mistä puolet on päätehakkuuta ja loput harvennushakkuuta.

    Asiasta kertoi forest.fi

    Artikkelin aiheet
    avohakkuu
    metsätalous
    jatkuva kasvatus
    lumituhot
    Itä-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle