
Kesälomilta paluun jälkeen moni asia puumarkkinoilla oli toisin. Näin on tapahtunut usein ennenkin taantuman alkaessa. Kotimaan rakennusala on ajautunut ahdinkoon, ja metsäteollisuuden kannattavuus on heikkoa vientimarkkinoiden hiljennyttyä. Metsäteollisuuden kolmannen vuosineljänneksen tuotantolukemat olivat selvästi miinuksella vuoden takaiseen verrattuna.
Kartonkiteollisuus oli jo aiemmin jarruttanut tuotantoaan, mutta nyt myös sellu- ja paperiteollisuudet olivat laskusuunnassa. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotannot olivat toimialasta riippuen vähentyneet 18–22 prosentilla. Sahateollisuus oli vähentänyt tuotantoaan 13 prosenttia.
Itämeren alueelta, pääosin Virosta, Latviasta ja Ruotsista, tuotavan tuontipuun hinnat ovat kuluvana vuonna laskeneet merkittävästi vuoden 2022 lopun huippulukemista. Viron-kuitupuun tuontihinnat olivat heinä-elokuussa pudonneet selvästi alkuvuoden poikkeuksellisen korkeista lukemista.
Samaan aikaan kotimaan kuitupuiden hankinta- ja kantohintojen suunta näyttäisi hieman erkaantuneen. Pystykauppahinnat ovat kääntyneet selvään laskuun, mutta hankintahinnat ovat edelleen korkealla.
Luonnonvarakeskuksen lokakuun puolivälissä julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan tukki- ja kuitupuiden vuosikeskiarvona ennustetut kantohinnat laskevat ensi vuonna kuluvaan vuoteen nähden, ja tukkien enemmän kuin kuidun.
Ennuste pohjautuu kuluvan syksyn ja talven aikana notkahtaviin hintoihin, jotka kääntyvät ensi vuoden keväällä, raakapuun tarpeen kasvaessa, tyypilliseen alkukesän nousuun.
Taantumaa luonnehditaan usein talouden talveksi. Viime vuosina yksityismetsien markkinahakkuut elokuusta maaliskuulle ovat olleet noin viiden miljoonan kuutiometrin tasolla siten, että maaliskuun hakkuut ovat vuoden suurimmat. Keväällä ja kesällä hakkuita on vähemmän.
Tänä vuonna on elokuusta alkaen jääty viime vuosien vertailutasoista jälkeen joka kuukausi neljäs- tai viidesosan verran eli reilut miljoona kuutiometriä. Hakkuumäärien pudotus on samaa suuruusluokkaa kuin metsäteollisuuden tuotannon.
Oikean talven merkitys puumarkkinoilla on erittäin suuri, koska merkittävä osa leimikoista voidaan korjata vain talvella. Talven tulo aikaisin koko maahan onkin selkeyttänyt puumarkkinatilannetta.
Syyskuu oli vielä selvästi tavanomaista lämpimämpi verrattuna vuosien 1991–2020 keskiarvoon. Lokakuu oli jo muutamaa astetta kylmempi, ja koko Pohjois-Suomi oli keskimäärin pakkaslukemilla. Marraskuussa talvisesonki alkoi eteläisintä Suomea myöten.
Useat puunostajat olivat syksyllä vähentäneet talvileimikoiden ostojaan, mutta talvikorjuun käynnistyminen koko maassa kuukautta tai paria normaalia aiemmin on mahdollistanut lisäostot. Nyt puukauppaa käydään selvästi vilkkaammin kuin alkusyksyllä ennakoitiin. Aikaisen talven ansiosta talvileimikoille on tullut vähintään yhden kuukauden lisäkiintiö.
Aikainen talvi lisää merkittävästi myös energiapuun menekkiä. Pari vuotta kuivuneet energiapuuvarastot kuluvat ennen aikojaan. Varastojen ehtyessä voimalaitoskäyttöön alkaa ohjautua myös vastakorjattua puuta.
Päästöoikeuksien hinnat Euroopassa ovat olleet jonkin verran laskusuunnassa mutta edelleen korkealla, lähellä 80:tä euroa hiilidioksiditonnilta.
Päästöoikeuksien korkeat hinnat pitävät fossiilisten polttoaineiden ja turpeen voimalaitoskäytön pienenä poikkeustilanteita lukuun ottamatta.
Kotimaasta hankitun energiapuun hinnat olivat vuoden kolmannella neljänneksellä edelleen nousussa. Hankinta-alueeltaan melko eteläsuomalaisesti painottuneen rankapuun hankintahinta kohosi samoihin lukemiin kuitupuun hankintahintojen kanssa. Myös energiarangan kantohinta on jatkanut nousuaan kohti kuitupuun kantohintoja.
Kun energiarangan hinta nousee lähelle kuitupuiden hintoja tai ohi, osa kuitupuusta alkaa ohjautua polttoon. Todennäköisyys kuitupuun poltolle kasvaa sitä enemmän, mitä kalliimpaa on energiarangan ja kuitupuun korjuu erillään.
Talven alettua puun hintojen lasku näyttäisi pysähtyneen.
Yleinen kustannusnousu on sekin ollut hidastumassa, vaikka ennusteiden mukaan kuluvana vuonna ylletään reilun kuuden prosentin inflaatiovauhtiin. Viime vuoden reilun seitsemän prosentin inflaatiosta pudotus on siten ollut melko vähäistä.
Suunta on kuitenkin selvä. Ensi vuodelle ennustetaan enää reilun parin prosentin keskimääräistä inflaatiovauhtia.
Metsäteollisuuden haaroista puutuoteteollisuus Suomessa on viime vuosina käynyt läpi poikkeuksellisen laajat investoinnit, jotka ovat tehostamassa tuotantoa ja valmiina seuraavaa nousukautta varten.
Venäjän sulkeminen pois länsimarkkinoilta Ukrainaan tekemänsä hyökkäyksen vuoksi on aiheuttanut sen, että Suomen vientimarkkinoilla valonpilkahdukset ovat vanerissa ja erityisesti koivuvanerissa. Metsäteollisuuden investoinnit kohdistuvatkin parhaillaan vanerin tuotantoon.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
