• Ratkaisu peuraongelmaan löytyy vain ruokintaa rajoittamalla ‒ niille syötetään vuosittain yli 17 miljoonaa kiloa rehua

    Valkohäntäpeuroja koskevassa raportissa kaivataan siirtymistä kaikkia pieniä hirvieläimiä kattavaan kannansäätelyyn.
    Valkohäntäpeurojen määrä Suomessa on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2010 jälkeen.
    Valkohäntäpeurojen määrä Suomessa on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2010 jälkeen. Kuva: Valto Kontro
    Metsä|Metsästys
    2.3.202315:01
    Ville Toivonen

    Maa- ja metsätalousministeriölle torstaina luovutetussa raportissa valkohäntäpeurojen määrää rajoitettaisiin niiden talviaikaiseen ruokintaan ongelma-alueilla puuttumalla. Esa Härmälän ja Lauri Kontron tekemän Kestävään valkohäntäpeurapolitiikkaan -selvityksen mukaan paikallisia peuraongelmia ei ratkaista pelkästään kaatolupia lisäämällä.

    Raportin laatijat ovat kovan tason maatalousvaikuttajia. Esa Härmälä on toiminut muun muassa MTK:n puheenjohtajana, Lauri Kontro taas on Maaseudun Tulevaisuuden eläköitynyt päätoimittaja.

    Kaksikon raportissa todetaan, että valkohäntäpeurojen tavoitemäärää on turha linjata valtakunnallisesti, mutta alueellisesti kantaa olisi syytä karsia. Etenkin Länsi-Uudellamaalla ja Saaristomeren saaristossa on alueita, joissa valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden määrä on ongelmallinen.

    Tihentymäalueilla olisi raportin mukaan oleellista sopia entistä selvemmät pelisäännät ruokinnalle, jonka eettisyyttä oli raportin mukaan moni haastateltu pohtinut. Raportin mukaan ruokintapaikoille viedään arvion mukaan 17 miljoonaa kiloa rehuja, pääasiassa viljaa ja erilaisia juureksia. Raportissa mainitaan, että peurat kaadetaankin pääasiassa ruokintapaikoilta vahtimalla eli ”kytiksellä olemalla”, kuten raportissa muotoillaan.

    Raportissa esitetään riistapeltojen suosimista ruokinnassa sekä ylläpito- ja kasvatusruokinnasta houkutteluruokintaan siirtymistä.

    ”Tihentymäalueiden hoitamiseksi pitäisi myös joustavoittaa pyyntilupien poikkeuslupakäytäntöä. Jos peurat aiheuttavat ongelmia, niiden määrään pitää pystyä puuttumaan”, Lauri Kontro kuvailee.

    ”Ei valkohäntäpeurojen suhteen ylitsekäymättömiä ristiriitoja tuntuisi olevan.” Lauri Kontro

    Valkohäntäpeurojen lisääntyminen ei raportin mukaan johdu kaatolupien vähäisyydestä.

    ”Ilmastonmuutos hyödyttää niitä selvästi. Kanta on levinnyt pohjoiseen sitä mukaa kun lumiraja on siirtynyt. Kysymys ei ole vain valkohäntäpeurasta, vaan kaikista pienistä hirvieläimistä ja myös villisiasta”, Kontro muistuttaa.

    Raportissa kaivataan siirtymistä kaikkia pieniä hirvieläimiä kattavaan kannansäätelyyn. Nyt asiaa vaikeuttaa, että valkohäntäpeura ja metsäkauris ovat erilaisessa asemassa, kun valkohäntäpeura vaatii pyyntiluvan ja metsäkaurista saa metsästää ilman pyyntilupaa.

    Raportin mukaan valkohäntäpeurojen määrä on vuodesta 2010 alkaen yli kaksinkertaistunut Suomessa. Tällä hetkellä kannan arvioidaan olevan noin 110 000–120 000 peuraa, vasomisten jälkeen jopa 180 000 peuraa. Enimmillään Suomessa on kaadettu 74 000 valkohäntäpeuraa vuodessa.

    Valkohäntäpeura on Etelä-Suomen tärkein riistaeläin. Raportissa korostetaan siihen liittyvän runsaasti potentiaalia esimerkiksi sekä lihan myymisen että kaupallisen metsästyksen suhteen.

    Julkisessa keskustelussa peurat herättävät usein voimakkaitakin mielipiteitä. Valkohäntäpeurat virkistävät metsästystoimintaa, mutta toisaalta peurat levittävät punkkeja, aiheuttavat liikenneonnettomuuksia ja aiheuttavat vahinkoja pihoissa ja pelloilla.

    ”Ei valkohäntäpeurojen suhteen ylitsekäymättömiä ristiriitoja tuntuisi olevan. Kaikki intressipiirit tuntuvat olevan sitä mieltä, että peuraongelmat pystytään ratkaisemaan, ja toisaalta että niihin liittyy paljon hyötyjä”, Lauri Kontro kuvailee.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Valkohäntäpeurapolitiikkaan yritetään löytää kestävyyttä ‒ selvitys valmistuu helmikuussa ja sen toteuttavat Esa Härmälä sekä Lauri Kontro

    • Valkohäntäpeuroja ruokintapaikalla.

      Erä | Luonnonsuojeluliitto luokittelisi valkohäntäpeuran haitalliseksi vieraslajiksi ‒ sen tilalle pitäisi levitä saksanhirvi, jotta suurpedoilla riittäisi ravintoa

    • Luonto | Video: Ahne peura rohmusi pähkinöitä lintulaudalta ‒ riistapäällikön mukaan pedot seuraavat perässä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen