• Lännen Media: Joku tuhosi valkoposkihanhien pesiä Helsingin edustalla – silminnäkijä ehti ottaa karkuteille lähteneestä veneilijästä valokuvan

    Lännen Median mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valkoposkihanhien pesiä on tuhottu.
    Poliisi ja saaristolintujen asiantuntija ovat Lännen Median mukaan käyneet tarkistamassa lintuluodon tuhot. Kuvituskuva.
    Poliisi ja saaristolintujen asiantuntija ovat Lännen Median mukaan käyneet tarkistamassa lintuluodon tuhot. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    27.5.202023:15
    Matti Tuominen

    Joku on tuhonnut valkoposkihanhien pesiä Helsingin edustalla sijaitsevalla saarella. Maanantaina aamupäivällä sattuneesta tapauksesta kertoo Lännen Media.

    Lännen Median jutussa kerrotaan, että silminnäkijähavaintojen mukaan yksin veneellä liikkunut henkilö oli mennyt lintuluodolle ja tuhonnut siellä pesiä järjestelmällisesti. Pesiä on tuhottu seitsemän.

    Silminnäkijät ilmoittivat asiasta poliisille, mutta poliisin ehtiessä paikalle henkilö oli jo ehtinyt poistua paikalta. Silminnäkijä ehti ottaa henkilöstä ja hänen veneestään valokuvan. Myös henkilön auton rekisterinumero on poliisin tiedossa.

    Poliisi ja saaristolintujen asiantuntija ovat Lännen Median mukaan käyneet tarkistamassa lintuluodon tuhot. Sitä, miksi pesät on tuhottu, ei toistaiseksi tiedetä. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

    Lännen Median mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valkoposkihanhien pesiä on tuhottu.

    Valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamat tuhot ovat viime päivinä olleet runsaasti julkisessa keskustelussa.

    Lännen Media: Valkoposkihanhien pesiä tuhottiin saaressa, epäilty kärähti verekseltään – "Aivan ainutlaatuinen tapaus"

    Lue lisää:

    Luonnonsuojelijat aikovat valittaa valkoposkihanhien ampumiseen myönnetyistä poikkeusluvista

    Hanhituhot vähintään tuplaantumassa Keski-Karjalassa – vahinkoja ilmoitettu jo 3 000 hehtaarin alalta

    Ministeri Mikkonen kehittäisi valkoposkihanhien karkotuskeinoja ja perustaisi hanhipeltoja – ministeri Lepän mielestä on tarpeen aloittaa suojametsästys

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    Helsinki
    luonnonsuojelu
    rikos
    Lännen Media
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio