• Lukijalta: Kainuun elinvoima ei ole sattumaa − näillä keinoin nykytilanne on saavutettu

    Kainuun menestyksen ytimessä on kyky rakentaa kumppanuuksia – maakunnan sisällä ja yli aluerajojen, kirjoittaa Jani Moilanen.
    Kainuussa muun muassa datatalous on vahvassa kasvussa, kirjoittaja toteaa. Kuvassa supertietokone Lumi Kajaanissa. Kuvituskuva.
    Kainuussa muun muassa datatalous on vahvassa kasvussa, kirjoittaja toteaa. Kuvassa supertietokone Lumi Kajaanissa. Kuvituskuva. Kuva: Miska Puumala
    Mielipide|Politiikka
    12.8.202512:30
    Lukijalta
    Jani Moilanen

    Vaikka maailma ympärillämme on monin paikoin epävarma, rakennetaan Kainuussa määrätietoisesti tulevaisuutta. Alueemme elinvoima ei ole sattumaa – se on rohkean kehittämisen, monialaisen osaamisen ja erityisesti yhteistyön tulosta.

    Vuosien 2015 ja 2025 välillä Kainuun bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan maakunnista voimakkaimmin: OP-ryhmän mukaan jopa 24 prosenttia, kun koko Suomen kasvu jää noin 11 prosenttiin. Myös investointinäkymät ovat poikkeuksellisen myönteiset.

    Elinvoima ei kuitenkaan synny pelkistä numeroista. Kainuussa on tehty pitkäjänteistä työtä matkailun, digitalisaation ja datatalouden saroilla – aloilla, joiden kasvupotentiaali on edelleen vahvistumassa. Samalla biotalous, kestävä kaivannaisala ja kemianteollisuus jatkavat tasaista nousuaan kasvattaen liikevaihtoaan jo useita vuosia peräjälkeen.

    Tulevaisuudenuskoa vahvistavat myös investointihankkeet: sekä suuret teolliset projektit että pienemmät kehityshankkeet eri toimialoilta kertovat siitä, että Kainuu nähdään yhä houkuttelevampana investointikohteena. Kaiken suotuisan kehityksen ansiosta juuri nyt meillä on käsissämme mahdollisuus.

    Kainuun menestyksen ytimessä on kyky rakentaa kumppanuuksia – maakunnan sisällä ja yli aluerajojen. Itäisen ja pohjoisen Suomen yhteinen ohjelmatyö on tästä erinomainen esimerkki. Kun muutokset ovat nopeita ja globaalit ilmiöt heijastuvat paikallisesti, yhteistyöverkostot ovat ratkaisevassa roolissa.

    Meillä on mahdollisuus syventää yhteistyötä, vauhdittaa investointeja ja ennen kaikkea vahvistaa yhteistä uskoa siihen, että Kainuu ei ole vain elinvoimainen, vaan myös inspiroiva, osaava ja rohkea alue, jossa rakennetaan kestävää tulevaisuutta.

    Jani Moilanen

    Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja

    Lisää aiheesta
    • Investointien suhteen yrityksissä ollaan odottavalla kannalla, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Pohjoisen positiivinen vire kaipaa rohkeutta ja päätöksiä

    • Kainuun maakuntajohtajaa Riikka Pirkkalaista maakunnan menestys ei yllätä, koska hänen mielestään kainuulaiset ovat määrätietoisesti kääntäneet rakennemuutoksen positiiviseksi.

      Talous | Kainuu näyttää kasvun mallia

    • Kiuruveden jäähallista tehtiin Aamulypsy Areena. Kuntamarkkinoinnissa  ollaan Kiuruvedellä räväköitä, sanoo kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen.

      Yhteiskunta | Näin Kiuruvesi houkuttelee asukkaita: ”Emme odota, että yrittäjät saapuvat kaupungintalolle huolineen”

    • Autioituva ja keskittyvä Suomi on sekin valintojen tulos. Jos tämä linja valitaan, tulee myös vastuu kantaa, kirjoittaa Tytti Määttä.

      Politiikka | Tytti Määttä: Jotta Suomen autioituminen ja keskittyminen vältetään, alueiden vahvuuksiin pitää panostaa

    • Vaakunoita Kuntatalolla Helsingissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kuntien päätöksenteon pitää olla ennakoitavaa

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa