Yliö: Turvepeltojen käytön muutokset vaativat monien maatilojen toimia

Viljelyksessä olevia turvepeltoja on vuoden 2023 Suomen kasvihuonekaasuinventaarion ja vuoden 2023 lopussa valmistuneen Maatu-aineiston mukaan Suomessa noin 270 000 hehtaaria. Näihin turvepeltoihin lasketaan mukaan kaikki turvekerrokseltaan yli 40 senttimetriä paksut viljelykäytössä turvemaat riippumatta turvemaalajin osuudesta peltolohkon alasta.

Noin 20 prosenttia turvemaalajia sisältävistä peltolohkoista on sellaisia, joilla lohkon koko ala on turvemaalajia. Useimmiten turvepeltoa sisältävillä lohkoilla turvemaalajin osuus on 30–90 prosenttia.

Noin 30 prosenttia turvemaalajia sisältävistä peltolohkoista on sellaisia, joilla turvemaalajin osuus on alle 20 prosenttia.

Turvepeltojen käyttöön, josta päättävät viljelijät, liittyy erilaisia tavoitteita. Maatilojen toiminta, elinkelpoisuus ja ruoantuotanto ovat keskeisimpiä.

Lisäksi turvepeltojen käyttöön liittyvät ilmasto- ja vesiensuojelutavoitteet. EU:n ennallistamisasetus velvoittaa Suomea turvepeltojen käytön muutoksiin luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Puolet turvepelloista tulee ennallistaa eri tavoin vuoteen 2050 mennessä.

Ennallistaminen voi tarkoittaa monia erilaisia muutoksia, kuten luomutuotannon ja suojakaistojen lisäämistä, pysyvää nurmea ja pitkäaikaisia kesantoja, sekä vettämistä eli pohjavedenpinnan nostoa eri tavoin.

Pysyvästi pohjavedenpintaa tulisi nostaa kolmanneksella ennallistettavasta alasta, eli noin kuudesosalla kaikista turvepelloista. Tätä vettämisvelvoitetta voidaan osin täyttää myös muita entisiä turvetuotantoalueita ja ojitettuja suometsiä vettämällä.

Yksi mahdollisuus on säätösalaojitus, edellyttäen, että pohjaveden pintaa pidetään korkeammalla kuin tavallisella ojitetulla pellolla. Vaikka säätösalaojitusta ei voida laskea pysyväksi vettämiseksi, sen avulla voidaan vähentää ravinnepäästöjä vesistöihin jopa useita kymmeniä prosentteja, kasvihuonekaasupäästöjä tätä vähemmän. Samalla pellon viljeltävyys ja sadot voivat parantua.

Pohjaveden pinnan nosto edellyttää kuitenkin sitä, että pelto on tasainen ja sen ympäristön vesiolosuhteet ovat suotuisia. Tällaisia turvepeltoja, joilla vedenpinnan nosto onnistuu, on arvioiden mukaan yhteensä noin 124 000 hehtaaria. Näistä sellaisia peltoja, joilla turvemaalajin osuus on yli 90 prosenttia ja yli 60 senttimetriä paksun turvekerroksen osuus yli kaksi kolmasosaa lohkon alasta, on noin 60 000 hehtaaria. Nämä olisivat sopivimpia pohjavedenpinnan nostolle ja kustannustehokkaalle kasvihuonekaasu- ja vesistöpäästöjen vähennykselle joko pysyvän vettämisen tai säätösalaojituksen keinoin.

Ongelmana on kuitenkin se, että yli 60 senttiä paksu turvekerros suurella osalla peltolohkojen alaa esiintyy tyypillisimmin alueilla, joilla turvepeltojen osuus kokonaisalasta on suuri.

Lisäksi vettämiskelpoista paksuturpeista peltoa on suhteellisesti eniten lypsykarjatiloilla ja muilla nautatiloilla, ja jossain määrin myös viljatiloilla ja muilla kasvitiloilla.

Jos turvepeltojen käytön muutosta odotetaan vain ja ensi sijassa paksuturpeisilla peltolohkoilla, joiden alasta lähes kaikki on turvemaalajia, lypsykarja- ja muilla nautatiloilla on heikot edellytykset toteuttaa etenkin pohjaveden pinnan pysyvää nostoa, pysyvää nurmea tai pitkäaikaisia kesantoja turvepelloilla. Nämä muutokset vaatisivat tehokkaassa rehuntuotannossa olevan peltoalan lisäystä kivennäismaalajien pelloilla, joiden saatavuus on heikoin juuri siellä, missä turvepeltojen osuus koko peltoalasta on korkea.

Sen sijaan säätösalaojitus mahdollisine satohyötyineen voi sopia monille kotieläintiloille.

Maatiloilla, joilla turvepeltoja on vähän, esimerkiksi 5–10 prosenttia peltoalasta, voi olla merkittävästi enemmän mahdollisuuksia muuttaa turvepeltojen käyttöä kuin niillä alle 10 prosentilla maatiloista, joilla turvemaalajin osuus pelloista on yli 20 prosenttia tai selvästikin enemmän.

Eri tavoitteiden saavuttamisessa on olennaista se, että kaikilla maatiloilla, joilla turvepeltoja on, olisi mahdollisuus toteuttaa muutoksia turvepeltojen käytössä.

Luonnonvarakeskuksessa laadittiin tiekartta turvepeltojen käytön muutoksille vuoteen 2050. Tulosten mukaan turvepeltojen käytön muutoksilla on mahdollista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 28 prosenttia vuoteen 2050 mennessä ja typpihuuhtoumia turvepelloilta tätäkin enemmän ilman haittaa ruoantuotannolle.

Muutokset edellyttävät nykyistä parempia kannustimia, resursseja ja asiantuntijapalveluita, jotta oikeat toimet osuvat oikeille pelloille.

Turvepeltojen käytön tiekartta ja muutospolut maakunnittain

Heikki Lehtonen

tutkimusprofessori

Luonnonvarakeskus