Maatilan kannattavuuden parantaminen on usein samalla ilmastoteko – ”Tukea ei pitäisi laittaa peltojen pitelyyn”

Johtava asiantuntija Johanna Vanhatalo maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo, että maankäytön päästövähennyksissä huomioidaan monet maatalouden ilmastotoimet, kuten kerääjäkasvien käyttö, kesannointi ja turvepeltojen nurmiviljely sekä sadon koko.

Sen sijaan päästölaskennassa ei huomioida turvemaiden vettämistä, jos ala säilyy maatalousmaana, eikä luokitella kosteikoksi. Sama pätee kosteikkoviljelyyn ja osin lannan käsittelyyn.

Vanhatalon mukaan turvepeltojen päästöjen arviointi on hankalaa, koska ne vaihtelevat vedenpinnan tason mukaan.

Kaiken kaikkiaan maatalouden osuus Suomen ilmastopäästöistä on noin 13 prosenttia. Maankäytön päästöt painottuvat turvepelloille ja ojitetuille soille, joihin ilmastotoimet pitäisi keskittää.

Suomi pyrkii vähentämään maankäytön ilmastopäästöjä vähintään kolmella miljoonalla tonnilla hiilidioksidiekvivalentteina vuoteen 2035 mennessä. Ratkaisuja pohdittiin Seinäjoen ammattikorkeakoulun kampuksella Kolmen miljoonan CO2e:n konferenssissa 7.5.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin hallituksen varajäsen Teemu Tuovinen huomauttaa, ettei kolmen miljoonan hiilitonnin vähennys ole iso, jos se jyvitetään kaikille ruoan syöjille. Vähennettävää tulee 500 kiloa per suomalainen, joka on pieni määrä keskimääräiseen noin 8 000 kilon hiilijalanjälkeen suhteutettuna.

Päästövähennysten kustannusten jakamiseen tarvitaan mukaan kuluttajat, kaupat ja muuta yritysmaailmaa. Vapaaehtoisen hiilikaupan käynnistyminen olisi tärkeä askel.

MTK:n toinen puheenjohtaja, maidontuottaja Tero Lahti painottaa, että viljelijöiden into ilmastotöihin lähtee kannattavuudesta. Lahden tilalla koneet on sähköistetty ja viljelyssä on syväjuurisia typensidontakasveja.

”Tukea ei pitäisi laittaa peltojen pitelyyn, vaan konkreettisiin tekoihin.”

Moni viljelijä haluaisi toimia markkinaehtoisesti, eikä roikkua tuissa. Se, että valtio omistaa sidotun hiilen ja käärii siten sidonnan hyödyt, lipsahtaa Lahden mielestä sosialismin puolelle, eikä kannusta tekemään. Tukijärjestelmäkin on perin joustamaton.

Emolehmätilallinen Päivi Kasari Jalasjärveltä korostaa, että julkisesta keskustelusta saa käsityksen, etteivät viljelijät tee päästöille yhtään mitään. Hän myöntää, ettei moni teekään ilmastotoimia tilallaan tietoisesti, vaan ilmastohyöty tulee muiden toimien kylkiäisenä.

”Kun parannetaan maan kasvukuntoa ja nostetaan satotasoa, hiiltäkin sitoutuu enemmän.”

Kasari ei itsekään ole kehittänyt tilan toimintaa puhtaasti ilmaston takia, vaan saadakseen laidunalan riittämään. Järkeistämällä laidunkiertoa ja pitämällä huolen, ettei nurmea syödä maata myöten, lisäruokintaa tarvitaan enää muutamana päivänä loppukesästä. Päästöjen ohella työmäärä on vähentynyt.

Seurantatiedon kerääminen tiloilta on avainasemassa kannattavuuden parantamiseksi ja hiilen sitomiseksi. Tarkempia mittauksia tarvitaan sadon kypsymisestä ja laadusta sekä puintien, lannoituksen ja ruiskutusten ajoittamisesta.

Kasvintuotannon asiantuntija Margareta Slotte Pohjanmaan Proagriasta kertoo, että Söderfjärdenissä seurataan pohjaveden korkeutta automaattisilla mittausasemilla.

Pellot ovat pysyneet viljeltävinä pumppaamalla vettä pois, mutta nyt pumppausta halutaan vähentää energian säästämiseksi. Tarkoitus on optimoida vedenkorkeus ja varastoida vettä kastelukaudelle. Tulokseksi odotetaan parempaa satoa, tehokkaampaa hiilensidontaa ja pienempiä kuluja.

Alueen nurmiviljelijöiden someryhmissä on keskusteltu vilkkaasti niittokorkeuden nostosta ja hukan vähentämisestä rehuntuotannossa.

Johtava asiantuntija, Anna Salminen MMM:stä kertoo, että maanmittauslaitos vettää turvepeltoja osana tilusjärjestelyjä. Osa kohteista jää viljelijän omistukseen ja osa siirtyy säätiölle. Vettämisen ja kosteikkoviljelyn edistämiseksi kokeillaan myös tarjouskilpailua.