Maatalouden ilmastotavoitteiden toteuttamisen kannalta tilat eivät ole samassa asemassa

Maatalouden ilmastotavoitteiden toteuttamisen kannalta tilat eivät ole lähtökohtaisesti samassa asemassa. Hiilineutraaliin tuotantoon pyrkiminen kohtelee rankimmin tiloja, joissa turvepeltojen tarve on suuri.

”Tärkeintä olisi välttää uusien turvepeltojen raivaaminen ja löytää muita tapoja järjestää tilan rehutuotanto ja lannan levitys,” johtava tutkija Perttu Virkajärvi Luonnonvarakeskuksen Maaningan yksiköstä arvioi.

Huonosti tuottavista ja ylimääräisistä turvepelloista luopuminen olisi kansallisella tasolla järkevää. Kaikki pellot eivät kuitenkaan välttämättä löydy karjatiloilta.

Turvepeltojen viljely on monille tiloille hyvin tarpeellinen asia. Kuivina kesinä ne varmistavat sadon tuoton ja ovat tilan eläinten ruokinnan kannalta olennaisessa osassa.

”Huoltovarmuudenkin kannalta turvepeltojen vesi- ja typpivarat ovat merkittävä asia, mutta kyse on tasapainoilusta huoltovarmuuden, alueellisten viljelyedellytysten sekä maatalouden ilmastotavoitteiden välillä.”

Jos tilusrakenne ei mahdollista pelloista luopumista, satotasojen nostolla päästökuorma saadaan jaettua suuremmalle tuotokselle.

”Turvepelloilla tulisi viljellä ensisijaisesti nurmirehua, myös kokovilja ja nurmensiemen on hyviä vaihtoehtoja.”

Turvepelloilla tulisi viljellä ensisijaisesti nurmirehua, myös kokovilja ja nurmensiemen on hyviä vaihtoehtoja. Kuva: Kari Salonen

Koska päästöt tulevat pitkälti maaperästä, hyvän satomäärän varmistaminen on erityisen tärkeää ja esimerkiksi kaliumin riittävyys on aiheellista varmistaa.

”Turhan suurta typpilannoitusta tulee välttää eli kannattaa seurata nurmen kuiva-aineen ja raakavalkuaisen pitoisuuksia erillään kivennäismaan rehuista,” Virkajärvi opastaa.

Laiduntamisen vaikutuksista kivennäismaiden hiilitaseeseen on vielä vähän tutkimustuloksia. Lähtökohtaisesti laidun voi olla hiilinielu, mutta kuitenkin sillä edellytyksellä, että nurmen jälkikasvua ei vaaranneta ylilaidunnuksella.

Turvepeltojen päästöjen osalta kosteikkoviljely vähentää tehokkaasti turpeen hajoamista, mutta tämä ei ole mikään helposti toteutettava ratkaisu, ainakaan jos sadolle ei ole valmiita markkinoita tai käyttöä.

Kasvustojen niittokorkeuden vaikutuksesta on Virkajärven mukaan saatu osin ristiriitaisia tuloksia. Matala niitto, joka vaarantaa uuden kasvuun lähdön, on yleensä haitaksi myös hiilensidonnalle.

”Toisaalta niittokorkeus vaikuttaa myös pellolta poistuvan sadon määrään, joten matalan niiton mukana hiiltä poistuu myös paljon ja sehän on sadon korjuun tarkoitus.”

Turvepeltojen päästöjen osalta kosteikkoviljely vähentää tehokkaasti turpeen hajoamista Kuva: Johannes Tervo

Luken väitöskirjatutkija Sanna Kykkänen kertoo, että hiilensidontaa voidaan lisätä parhaiten sellaisella lohkolla, jolla multavuus on alhainen, esimerkiksi pitkään viljanviljelyssä tai muiden yksivuotisten kasvien viljelyssä ollut lohko.

”Nurmen uusimisvälin pidentäminen on eduksi, mutta nurmen tuottokyvyn on silloin säilyttävä. Uusimisvaiheessa on hyvä, että uusi nurmi perustetaan mahdollisimman pian, ettei hukata tai tuhlata auringon säteilyä,” Kykkänen sanoo.

Hiilensidontaa voidaan tehostaa nurmiviljelyn sekä syväjuuristen nurmiseoksien lisäksi karjalannan käytöllä ja kasvipeitteisen ajan maksimoinnilla. Pohjoismaissa myös ruokonata on ollut hyvä hiilensitoja.

Mittaukset ovat osoittaneet, että vuositasolla hiilensidonnan vaihteluväli on todella suuri päästöjen ja sidonnan välillä. Tämä siksi että Suomen peltomaassa on hiiltä kymmeniä tonneja per hehtaari.

”Kun puhutaan hiilensidonnasta eikä päästöistä, on vähämultainen savespitoinen maa hiilensidontakapasiteetiltaan todennäköisesti suurin.”