• Lukijalta: Kaivosyhtiöillä on lakisääteinen velvollisuus huolehtia kaivosalueiden jälkihoidosta

    Kaivosteollisuudelle on tärkeää rakentaa toimintakykyistä, turvallista ja hyvinvoivaa Suomea, ja huolehtia ympäristön tulevaisuudesta myös toiminnan päätyttyä, kirjoittaa Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela.
    Kaivosalue. Kuvituskuva.
    Kaivosalue. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä
    Mielipide|Ympäristö
    12.9.202607:00
    Lukijalta
    Pekka Suomela

    Heikki Kallio, Martti Janatuinen, Sakari Alhopuro sekä Jorma Eskola pohtivat mielipidekirjoituksessaan (MT 4.9.), mitä kaivoskunnille tapahtuu sen jälkeen, kun kaivostoiminta on alueella lopetettu. Kysymys on tärkeä, ja kaivostoiminnan vaikutuksista sulkemisen jälkeen on tärkeää keskustella eri näkökulmista.

    Lisää aiheesta
    • Avolouhos. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Maksaako kaivoskunta aikanaan jättilaskun koko yhteiskunnan puolesta?

    Kaivoshankkeet ovat Suomen säännellyimpiä teollisia hankkeita. On vaikea nimetä toista teollisuudenalaa, jossa toiminnan eri vaiheet olisivat yhtä monen luvan, lausunnon, valvontapäätöksen ja muutoksenhaun kohteena.

    Kirjoituksesta syntyy kuva, että sulkemista ryhdyttäisiin pohtimaan vasta tuotannon päättyessä. Näin ei nykyisessä suomalaisessa kaivostoiminnassa ole. Kaivosalueen sulkeminen, jälkihoito ja ympäristövelvoitteiden toteuttaminen ovat kaivosyhtiöiden lakisääteisiä velvollisuuksia.

    Sulkemista suunnitellaan koko kaivoksen elinkaaren ajan, suunnitelmia päivitetään toiminnan, tiedon tai olosuhteiden muuttuessa, ja niiden toteuttamista turvataan viranomaisvalvonnalla sekä vakuusjärjestelmällä, johon kaivosyhtiöt ovat asettaneet keräämiemme tietojen mukaan miljardi euroa.

    Kirjoituksessa nostettiin esiin myös huoli kaivoskuntien taloudesta ja taloudellisen tuoton valumisesta pois Suomesta.

    Kaivosteollisuus ry pyrkii edistämään sellaista toimintaympäristöä, että toimialan investoinnit ja niiden tuotto hyödyttäisivät Suomea. Kaivokset nimenomaan mahdollistavat vuosikymmeniksi työpaikkoja, kotimaisia hankintoja, investointeja ja verotuloja, joiden avulla kunnat voivat rakentaa muuta elinkeinotoimintaa.

    Useissa kaivosalueilla toimivissa kunnissa onkin onnistuttu hyödyntämään kaivostoiminnan aikaista kasvua muun muassa matkailun, palveluiden ja uuden teollisen toiminnan kehittämiseen.

    Kaivosteollisuudelle on tärkeää rakentaa toimintakykyistä, turvallista ja hyvinvoivaa Suomea, ja huolehtia ympäristön tulevaisuudesta myös toiminnan päätyttyä.

    Pekka Suomela

    toiminnanjohtaja

    Kaivosteollisuus ry

    Lisää aiheesta
    • Yritykset | Kaivos velvoitetaan suunnittelemaan sulkeminen ja rahoitus

    • Kaivosala sijoittaa miljardeja Suomeen

    • Politiikka | Asiantuntijalta: Kaivostoiminnalla on oikeutuksensa

    • Kaivosalan murrosta pitää nopeuttaa

    Artikkelin aiheet
    kaivosteollisuus
    kaivosyhtiö
    jälkihoito
    ympäristövastuu
    kaivosalue
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä