Asiantuntijalta: Koulu tarvitsee suunnan, tuen ja vaatimustason nostoa

Koulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen.

Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa.

Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.

Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina, voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta.

Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.

Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa.

Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään.

Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: Pisa-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.

Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta, ongelma jää korjaamatta.

Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työnkuva on kuitenkin hiljalleen laajentunut: kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa, ja tätä ydintehtävä on suojattava.

Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetovoimaan vaikuttavasta tekijästä.

Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisensa edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä.

Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan.

Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa.

Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen – tarvitsevat päivittäisen rytmin. Tämän syksyn alusta alakouluun tullut kolmen vuosiviikkotunnin lisäys näiden taitojen opiskeluun ja vahvistamiseen on tärkeä parannus.

Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.

Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja.

Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.

Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.

Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.

Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.

Anders Adlercreutz

Opetusministeri

RKP:n puheenjohtaja