• Yliö: Koulun käsityöopetuksen avulla lapset oppivat vastaamaan yhteiskunnan kasvaviin vaatimuksiin

    Tutkimuksissa on todettu käsitöiden positiivinen vaikutus kognitiivisiin taitoihin kaikilla ikäryhmillä ja erityisesti lapsilla ja ikääntyneillä, kirjoittaa kasvatustieteen maisteri, insinööri (AMK) Rauli Lehtinen.
    Taidokasta syntyy omin käsin. Kuvituskuva.
    Taidokasta syntyy omin käsin. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Koulutus
    23.1.202609:00
    Yliö
    Rauli Lehtinen

    Suomalaisen perusopetuksen käsityön oppiaineen historia juontaa juurensa 1800-luvun puoliväliin, jolloin käsityö otettiin pakolliseksi aineeksi valtion tyttökouluissa. Poikien klassillisissa lyseoissa se katsottiin tarpeettomaksi, koska opetus tähtäsi virkamiesuralle.

    Kansakoulun perustamisen myötä käsityöt laajenivat rahvaan sivistämiseksi. Nälkävuosien jälkeen tavoitteena oli kitkeä henkinen ja taloudellinen köyhyys opettamalla yleistä kätevyyttä, eli toimeliaisuutta, asioihin tarttumista ja niiden loppuun suorittamista.

    Käsityön opetus oli vahvasti kasvattavaa ja heijasteli agraarikulttuurin arkea.

    Sukupuolittunut opetus jatkui vahvasti 1990-luvulle asti, jolloin perusopetuslain uudistus yhdisti teknisen työn ja tekstiilityön yhdeksi käsityön oppiaineeksi. Tämän jälkeen opetussuunnitelmat ovat ohjanneet käsityön oppiaineen painotusalueita.

    Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2014 vahvistivat monimateriaalisuutta, yrittäjämäistä oppimista, teknologiaoppimista sekä innovaatiokompetensseja. Käsityö heijastelee suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä agraarikulttuurista teollistuneeseen yhteiskuntaan.

    Yhteiskunnan kehityksen myötä käsityö oppiaine on siirtynyt myös arjen taidoista luovaan prosessiin.

    Käsityöt kuten tekstiilityön – esimerkiksi ompelu ja neulominen – ja teknisen työn – esimerkiksi puu- ja metallityöt – työtavat ovat teollistuneessa ja urbanisoituneessa yhteiskunnassa nähty harrastuksina tai rentoutumiskeinoina.

    Viime vuosina tieteellinen tutkimus on kuitenkin korostanut niiden roolia kognitiivisten taitojen kehittämisessä. Kognitiiviset taidot kattavat muun muassa ongelmanratkaisun, tilan hahmottamisen, muistin, tarkkaavuuden ja motoristen taitojen koordinaation. Tutkimuksissa on todettu käsitöiden positiivinen vaikutus kognitiivisiin taitoihin kaikilla ikäryhmillä ja erityisesti lapsilla ja ikääntyneillä.

    Käsityöt vaativat hienomotorisia liikkeitä, jotka aktivoivat aivojen motorisia alueita ja parantavat käsi- silmäkoordinaatiota. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että lapsilla, jotka osallistuivat 12 viikon ajan käsityökerhoihin oli merkittäviä parannuksia hienomotorisissa taidoissa verrattuna kontrolliryhmään.

    Käsityöprojektit sisältävät monivaiheisia prosesseja, joissa ratkaistavaksi tulee odottamattomia haasteita, kuten materiaalin sovittamista ja virheiden korjaamista. Lapset hyötyvät tästä erityisesti kouluympäristössä.

    Tutkimuksissa on todettu että 7–10-vuotiaat lapset, jotka integroivat geometristen muotojen kaltaisia käsityöelementtejä matematiikan oppitunneille, paransivat ongelmanratkaisutaitoja 18 prosenttia enemmän kuin perinteistä opetusta saaneet. Tämä johtuu tilan hahmottamisen harjoittelusta, joka on olennainen osa kognitiivista kehitystä Piaget`t teorian mukaan.

    Ongelmanratkaisutaidoilla on osoitettu olevan vahvaa merkitystä akateemisten taitojen kehittymisessä ja korkea-asteen koulutuksesta valmistumiseen.

    Teknologiaopetuksella ja innovaatiokompetensseilla pystytään kehittämään oppilaille tarvittavia tulevaisuustaitoja, jotka pitävät sisällään tulevaisuustietoisuutta, systeemistä ajattelua, luovuutta ja innovointia, digitaitoja ja sopeutumiskyvykkyyttä.

    Kehittämällä yhdessä suomalaista käsityöoppiainetta pystymme auttamaan lapsia vastaamaan yhteiskunnan koko ajan kasvaviin vaatimuksiin.

    Oppiaineintegraatio pitäisi ottaa vahvasti käyttöön käsityön opetuksessa, jolloin saamme esimerkiksi matematiikan taitoja oppilaille käsin kosketeltavaan muotoon. Alakoulun puolella käsityöt voivat integroitua esimerkiksi äidinkieleen, jolloin kirjoittaminen voi tulla oppilaille mielekkäämmäksi.

    Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä. Nyt kannattaisi kaivautua pois taisteluhaudoista ja ryhtyä tekemään yhteistyötä oppiaineiden kesken tuomalla käsityön oppiaineen merkitykset ja hyödyt näkyville muillekin.

    Takaisin pirttikalustojen ja maton kutomiseen emme pääse – emmekä halua – mutta yhdessä oppiainetta kehittäen voimme tuoda näkyväksi ja osoittaa sen merkityksen yhteiskunnalle. Näin voimme saavuttaa kaikkien haluamia opetusresursseja lisää tärkeälle oppiaineelle.

    Rauli Lehtinen

    kasvatustieteen maisteeri, insinööri (AMK)

    Rauma

    Lisää aiheesta
    • Opissa. Kuvituskuva.

      Koulutus | Asiantuntijalta: Koulu tarvitsee suunnan, tuen ja vaatimustason nostoa

    • Käsityötunnilla voi oppia monia eri taitoja, ja myös matemaattinen ajattelu karttuu huomaamatta, kirjoittajat toteavat. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Yliö: Matematiikan tulevaisuus on käsissämme – käsityötunneilla taidot karttuvat kuin huomaamatta

    • Peruskoululaisten kiinnostus käsitöitä kohtaan on romahtanut.

      Koulutus | Tekninen ja tekstiilityö yhdistettiin opetussuunnitelmassa yhdeksi oppiaineeksi – suosio romahti

    • Koululuokka. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Pään silittelyn aika on ohi – perusopetuksessa pitää palata perusasioihin, koulurauhaan, rutiineihin ja perustaitojen oppimiseen

    Artikkelin aiheet
    käsityöoppiaine
    tekniset käsityöt
    peruskoulun opetussuunnitelma
    tekstiilityö
    Koulutus ja kasvatus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle