Maalla maan tavalla

Olen ajanut työni puolesta kymmeniä tuhansia kilometrejä ympäri Suomea ja tavannut lukemattomia ihmisiä. Usein tapaamani ihmiset ovat olleet maanviljelijöitä, metsänomistajia tai eläintilallisia, mutta on joukossa paljon muitakin eri alojen ihmisiä yhteiskunnan eri laidoilta. Jokaisella heistä on ollut tarina kerrottavana.

Helsingissä syntyneenä ja siellä lähes koko ikäni asuneena olen huomannut, kuinka maaseudulla on jotain sellaista, mitä pääkaupunkiseudulla olen harvemmin kohdannut: yhteisöllisyys ja vieraanvaraisuus on ollut lähes poikkeuksetta läsnä.

Muistan varmasti ikuisesti, kun kerran saavuin kuvauskeikalle erään perheen kotiin. Saman tien saavuttuani, minut istutettiin ruokapöytään syömään makaronilaatikkoa ja juuri paistettua mustikkapiirakkaa. Siinä lasten ja aikuisten kanssa luontevasti juttelimme ja tutustuimme ruokailun yhteydessä.

Toki niitä kuviakin sitten lopulta otettiin, mutta ensin täytyi selvittää tärkeimmät asiat, kuten mistä päin sitä ollaan kotoisin. Ja löytyihän sitä sitten suvuistamme yhteyksiä samalle pohjalaiselle paikkakunnalle.

Tuntui lähes siltä, kuin olisin saapunut sukulaisten luokse kylään.

Toisella kertaa ajelin runsaslumisena talvena metsäautotietä kohti laavupaikkaa. Tiellä oli alkuun ajourat, joita pitkin eteneminen näytti onnistuvan kohtuullisesti. Äkillisesti urat kuitenkin loppuivat ja autoni jäi auttamattoman tiukasti kiinni hankeen ojan puolelle.

Hetken epätoivoista tilannetta ihmeteltyäni, paikalle saapui lähitalosta tilannetta todistanut herra, joka kertoi jo soittaneensa apua paikalle. Traktori saapui vartin päästä ja hetkessä tie oli aurattu ja autoni kiskaistu takaisin tielle.

Vaivanpalkkaa ei suostuttu ottamaan vastaan, sillä tie olisi aurattu kuulemma joka tapauksessa lähipäivinä. Nyt tuli vain hyvä syy lähteä hoitamaan homma hyvissä ajoin.

Väittäisin, että vastaavaa apua en olisi yhtä helposti ja mutkattomasti saanut tiheämmin asutulla alueella.

En yhtään ihmettele kaupunkilaisten intoa muuttaa maalle, kuulunhan itsekin samaan joukkoon.

Kiireettömämpi elämänrytmi, luonnonläheisyys ja pienet kyläkoulut houkuttelevat. Koska useille etätyöt ovat mahdollisia, työpaikan läheisyys ei ole enää välttämättömyys.

Toki todellisuus ei välttämättä ole missään niin ruusuista kuin mielikuvissa.

Maaseudun palveluverkostoja karsitaan ja kyläkouluja lopetetaan. Ihmisiä pakotetaan muuttamaan palveluiden perässä isompiin keskuksiin. Yhä harvempi maaseudun kylä pystyy vetämään uusia asukkaita puoleensa.

Kuitenkin usea tapaamani maaseudun nuori on kertonut aikeistaan palata opiskelujen jälkeen takaisin kotipaikkakunnalleen.

Ajatus on lohdullinen ja tärkeä, kunhan töitä ja toimeentuloa olisi tarjolla.

Kolumnin kirjoittaja on MT:n valokuvaaja ja toimitussihteeri.