Paluumuuttaja tuo maalle paljon enemmän kuin itsensä

Maatilat tyhjenevät Suomessa tällä hetkellä pelottavaa vauhtia. Jatkajia ei löydy tai jos löytyisi, aikeet tyssäävät herkästi alan heikkoon kannattavuuteen sekä rahoituksen ja politiikan luomiin haasteisiin.

Kaikesta tästä huolimatta huhtikuun Suomalaisen Maaseudun sivuilla on peräti kaksi hienoa tarinaa rohkeista paluumuuttajista, jotka ovat muualla vietettyjen vuosien jälkeen muuttaneet kotiseudulle jatkamaan maatilan pitoa. Tällaiset antavat toivoa.

Lieksaan palanneiden Kajoskivien päätöstä siivitti se, että vaimon suvussa olevan tilan toiminta uhkasi loppua. Työvuodet eri aloilla ja muualla Suomessa tekivät jatkamisesta selkeästi oman valinnan, joka välillä ei kuulunut lainkaan suunnitelmiin. Valinnanvapaus suojaa katkeruudelta, jota tilan jatkamiseen painostamisesta olisi voinut seurata, yrittäjät arvelevat.

Päätös ei ole kaduttanut kertaakaan. Vastaanotto Pohjois-Karjalassa oli lämmin, ja investointi maidontuotannon laajennukseen on herättänyt arvostusta, joka tuntuu hyvältä. Esimerkiksi paikallinen MTK otti tulijat avosylin vastaan jo silloin, kun tilan jatkaminen oli vasta suunnitteilla. Verkoston merkitys on erityisen suuri työssä, jota moni tekee yksin.

Torniolainen Rantamaan lammastila on päätoiminen työpaikka ja intohimo siellä kasvaneelle isännälle. Maausko nousee joka kevät, kun lumi sulaa pitkän talven jälkeen ja työ eläinten parissa on mielekästä.

Helsingistä kotoisin oleva puoliso ymmärtää palon maatalouteen, mutta tekee mieluiten omaa uraa tilan ulkopuolella. Asiantuntijatyö onnistuu pääosin etänä, mutta vaatii myös käyntejä pääkaupunkiin. Koti maatilalla mahdollistaa harrastehevosten pitämisen. Kokonaisuus toimii näin hyvin, pariskunta kertoo. Vastaavanlainen malli on nykyisin mahdollinen yhä useammassa työssä.

Molempia perheitä yhdistää ilo siitä, miten lapsille muodostuu maatilalla mutkaton suhde luontoon ja eläimiin. Ulkona on tilaa monenlaiseen puuhaan ja lomalla voi halutessaan käydä nauttimassa kaupunkien palveluista.

Paluumuuttaja tuo maalle usein mukanaan paljon enemmän kuin itsensä. Muualla asuessa, työskennellessä ja opiskellessa matkaan on tarttunut uusia näkökulmia, erilaista osaamista ja verkostoja, ehkä myös perhe, joka muuttaa mukana.

Jokainen maaseudulle asettuva nuori on kullan arvoinen, mutta niin ovat myös he, jotka vuosien jälkeen valitsevat palata. Paluuseen ei pidä painostaa, mutta sitä kannattaa kaikin keinoin tukea. Toimivia maatiloja ja maaseutuyrityksiä tarvitaan, jos Suomi halutaan pitää asuttuna myös idässä ja pohjoisessa.