Asiantuntijalta: Väestökysymys on Suomelle kohtalon kysymys – maahanmuutto on ainoa keino turvata hyvinvointiyhteiskunta

Teemu Keskisarjan väitteet väestökysymyksestä Ylen ajankohtaiskeskustelussa koskivat tärkeää asiaa, mutta väärällä tavalla. ”Väestönvaihto” – jos sitä sanaa halutaan käyttää – on jo pitkälti toteutunut.

Vuonna 1950 väestöstämme 30 prosenttia oli alle 15-vuotiaita, nyt enää puolet siitä. Vastaavasti 65 vuotta täyttäneitä oli tuolloin 6,6 prosenttia väestöstä, kun viime vuonna osuus oli 23,6 prosenttia. Olemme vaihtaneet lapset vanhuksiin.

Selityksenä ei ole ulkopuolisten voimien organisoima väestönvaihto. Olemme tehneet muutoksen itse.

Ennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa seuraavan 40 vuoden aikana 1,3 miljoonasta kahteen miljoonaan.

Väestö ei pelkästään vaihdu, se myös kutistuu. Vuonna 1950 Suomessa syntyi 100 000 uutta kansalaista ja kuoli 40 000. Viime vuonna syntyi 42 000 ja kuoli 60 000.

Olemme ohittaneet väestökehityksessä vuodet, jotka antoivat talouteen ylimääräisen bonuksen, erinomaisen huoltosuhteen. Vuosituhannen alkuvuosiin asti julkisen talouden hallintaa ja talouskasvua auttoi runsas työvoiman tarjonta ja alhainen vanhusväestön osuus.

Taaksepäin emme pääse. Edessä on väestön määrän ja rakenteen muutos, joka ei lupaa hyvää. Kun tuottavuus polkee paikallaan ja työvoima vähenee, emme voi pitää yllä toivottua hyvinvointia.

Syntyvyys alittaa uusiutumistason kaikissa vauraissa maissa. Korkean syntyvyyden varaan emme mekään voi rakentaa tulevaisuuttamme. Työssä olevien osuuden nostamisessakin tulee äkkiä raja vastaan. Opinnot ja vanhuus verottavat oman osansa elämänkaaresta.

Jos haluamme turvata nykymuotoisen hyvinvointimallin, väestön väheneminen on kompensoitava riittävällä maahanmuutolla, suunnilleen 30 000 henkilön vuotuisella muuttovoitolla. Historian valossa luku on suuri, mutta viime vuosien perusteella se on mahdollinen.

Ei kuitenkaan pidä kuvitella, että selviäisimme kuin koira veräjästä kuluneiden vuosikymmenien väestöpoliittista laiminlyönneistä. Maahanmuuttajat eivät ilmaannu aamulla tyhjästä töihin ja häviä illalla avaruuteen. Muutokseen on investoitava.

On hyvä muistaa, että Suomessa syntyneen ”kotouttaminen” kestää kaksikymmentä vuotta tai yli aina päiväkodista työpaikalle asti eikä siinäkään aina onnistuta.

Erilaisista kulttuuritaustoista lähteneillä on erilaiset tiedot ja taidot, arvot, tavat ja tottumukset. Niillä he rikastuttavat suomalaista elinkeinoelämää ja kulttuuria. Sopeutuminen voi myös epäonnistua pahasti. Se synnyttää turbulenssia ja kitkaa, laittomuuksia ja väkivaltaa, mikä heikentää luottamusta poliittiseen järjestelmään.

Kärjistyneet esimerkit maailmalta osoittavat, että räyhäämällä tilanne vain pahenee. Siihen ei tarvitse alistua.

Muuttovoiton kääntäminen yhteiseksi voitoksi on mahdollista. Siihen tarvitaan kunnollinen kehystys. On luotava kattava kertomus avoimesta yhteiskunnasta, joka menestyy kansainvälistyvässä maailmassa. Yhtenä sen osana on kotoutuminen, joka aloitetaan nopeasti, toteutetaan johdonmukaisesti ja kytketään työhön ja muuhun yhteiskuntaan. Johtotähtenä on, että maahanmuuttaja on ensi kädessä ihminen eikä maahanmuuttaja.

Tarkoituksella tai tarkoituksetta keskustelussa sekoitetaan toisiinsa kaksi hyvin erilaista ryhmää.

Humanitaarisin perustein maahan saapuvat ovat joutuneet vainon kohteeksi omassa maassaan. Primaarinen tarkoitus on antaa turvallinen asuinmahdollisuus näille ihmisille.

Toisen, taustaltaan erilaisen ryhmän muodostavat henkilöt, jotka on rekrytoitu korvaamaan työvoima- ja osaamisvajetta. Tähän ryhmään osittain verrattavia ovat Suomeen opiskelemaan hakeutuvat, joista monet haluaisivat työllistyä Suomessa.

Työmarkkinahakuisen maahanmuuton onnistuneisuutta kuvaa se, kuinka hyvin työ ja työntekijä ovat kohdanneet toisensa, onko työ vastannut odotuksia, onko työnantaja ollut tyytyväinen, miten pitkäaikaiseksi työsuhde muodostuu, miten perhe asettuu maahan ja tukeeko yhteiskunnan ilmapiiri työssä ja maassa pysymistä. Nimenomaan tämän ryhmän osalta on järkevää selventää kriteereitä, joiden mukaan tulijoita etsitään, valitaan ja kannustetaan.

Näiden kahden ryhmän väliin jää motiiveiltaan monimuotoinen maahanmuuttajien joukko, joiden maahantuloa saattaa selittää suomalainen puoliso, puhdas luonto tai joku muu myönteinen mielikuva maasta.

EU-alueen vapaa liikkuvuus tekee mahdolliseksi pitkäaikaisen oleskelun, muilla rajoitukset ovat tiukempia. Heitä kuten muitakin maahanmuuttajia koskee asuinpaikan tapoihin ja kulttuuriin perehtyminen, kielen ja ammatin opiskelu sekä työllistyminen.

Ero maahan tulijoiden taustassa on kuitenkin syytä pitää mielessä silloin, kun arvioidaan maahanmuuttajien asemaa työmarkkinoilla ja tehdään päätelmiä maahanmuuton onnistuneisuudesta.

Väestön historiallisesti poikkeuksellinen muuntuminen, vanheneminen ja väheneminen koskettaa suomalaisen yhteiskunnan selviytymisen perusteita. Edullinen väestörakenne ei ole pakottanut ajoissa suunnittelemaan pitkän tähtäyksen väestöpolitiikkaa. Nyt väestöpoliittisen ajattelun uudistus on tehtävä kiireellä eikä henkiseen sopeutumiseen jää aikaa niin paljon kuin tarvittaisiin.

Siitä huolimatta olisi toivottavaa, että keskustelu olisi ratkaisuhakuista eikä vastakkainasettelua vahvistavaa.

Markku Lehto

valtiotieteen tohtori

Eläkkeellä oleva STM:n kansliapäällikkö