• Lukijalta: Lihaosuuskunnan jäsen ei ole vain myyjä vaan omistaja

    Omistajuus tarkoittaa valtaa päättää ylijäämän käytöstä, kuten koroista, sekä velvollisuutta valita ja valvoa edustajia hallintoon, kirjoittaa osuustoiminnan ja keskinäisyyden työelämäprofessori Kari Huhtala. ”Jäsenillä on velvollisuus olla aktiivisia omistajaroolissaan.”
    Tuoreen tutkimuksen mukaan omistajan ääni on suomalaisissa tuottajaosuuskunnissa monesti heikko.
    Tuoreen tutkimuksen mukaan omistajan ääni on suomalaisissa tuottajaosuuskunnissa monesti heikko. Kuva: Jutta Mykrä
    Mielipide|Talous
    23.5.202617:00
    Lukijalta
    Kari Huhtala

    MT kirjoittaa Atrian ja HK:n tuottajahinnoista (19.5.) todeten, että omistajaosuuskuntien vahva asema ei tuo parempaa tuottajahintaa.

    Lisää aiheesta
    • Tuottaja saa osuuskuntansa kautta osuuspääoman korkoa ja ylijäämän palautusta.

      Lihantuotanto | Osuuskuntien vahva asema Atriassa ja HK:ssa ei tuo parempaa korvausta tuottajille

      Tilaajalle
    • Asioista pitäisi pystyä puhua ääneen, sanoo naudanlihatuottaja Pekka Markkanen.

      Lihantuotanto | Kaksi jättiä sanelee lihan tien tilalta pöytään

      Tilaajalle

    Molemmat yhtiöt siirsivät 1990-luvulla lihaliiketoiminnan omistamaansa pörssiyhtiöön. Koska pörssiyhtiön on kohdeltava kaikkia osakkeenomistajia yhdenvertaisesti, hinnoittelun liikkumavara on rajallinen. Markkinat seuraavat, ettei osuuskuntia tai sen jäseniä suosita muiden osakkaiden kustannuksella.

    Kirjoituksessa annetaan virheellinen kuva osuuspääoman koron roolista vertaamalla sitä lihatilan liikevaihtoon, kun vertailukohdan tulee olla tilan voitto.

    Suurten sisään maksettujen osuuspääomien vuoksi koron merkitys yksittäiselle tilalle voi olla hyvinkin merkittävä. Lihaosuuskunnat ovat olleet vakaita koronmaksajia lihan hinnan heilahteluista huolimatta. Sijoitettuun pääomaan verrattuna jäsenten saamat korot ovat olleet erinomaista tasoa.

    Tuoreen tutkimuksen viesti on huolestuttava: suomalaisissa tuottajaosuuskunnissa omistajan ääni on monesti heikko.

    Aiheesta käytävän keskustelun iso ongelma on siinä, että lihantuottaja nähdään usein vain pelkkänä raaka-aineen myyjänä, vaikka hän on myös yrityksen omistaja. Omistajuus tarkoittaa valtaa päättää ylijäämän käytöstä, kuten koroista, sekä velvollisuutta valita ja valvoa edustajia hallintoon.

    Tuoreen tutkimuksen viesti on huolestuttava: suomalaisissa tuottajaosuuskunnissa omistajan ääni on monesti heikko. Samaan aikaan perheyritykset hakevat etumatkaa vahvasta omistajuudesta.

    Jäsenomistajien on aktiivisesti vaadittava yritykseltään ja sen hallinnolta tehokkuutta. Hyväkään strategia ei kanna ilman tehokasta toimeenpanoa, joka viime kädessä luo kannattavuuden ja lisää jaettavia euroja.

    Jäsenillä on velvollisuus olla aktiivisia omistajaroolissaan. Kukaan muu ei voi tätä roolia korvata. Hallintoelimiin on valittava parhaat mahdolliset henkilöt ja heidän osaamistaan tulee jatkuvasti kehittää.

    Kari Huhtala

    KTT, MMM

    osuustoiminnan ja keskinäisyyden työelämäprofessori

    Turun yliopiston Kauppakorkeakoulu

    Lisää aiheesta
    • Osuustoiminnallisten yritysten tienvarsimainos. Kuvituskuva.

      Talous | Asiantuntijalta: Osuustoiminta tarjoaa yhteisen toimintamallin ketään syrjimättä

    • Mauno-Markus Karjalaisen mielestä osuustoiminta-aate on monelta unohtunut ja siksi tarvitaan paljon hyvää koulutusta.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Osuustoiminta ei erotu kilpailijoistaan

    Artikkelin aiheet
    lihaosuuskunta
    omistajuus
    osuuskunta
    liha
    tuottajahinta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja