Pääosan Atriasta omistavat Itikka Osuuskunta ja Lihakunta. HK:lla LSO osuuskunta omistaa kolmasosan osakkeista, mutta sillä on kaksi kolmasosaa äänivallasta.
Teoriassa tuottajat siis omistavat pörssiyhtiöt, mutta omistus ei ole realisoitunut paremmaksi tuottajahinnaksi.
Tuottaja saa osuuskuntansa kautta osuuspääoman korkoa ja ylijäämän palautusta, mutta ne eivät A-tuottajien naudanlihantuottaja Pekka Markkasen mukaan korvaa alhaista tuottajahintaa.
”Se on pääomasijoittamista, jonka naudanlihantuotanto mahdollistaa, mutta se on lähinnä pieni lisäansio.”
Ainakin tänä vuonna Itikan ja Lihakunnan taloudelliset tulokset sallivat tilikauden 2025 tuloksesta sekä osuuspääoman koron että ylijäämän palautuksen maksamisen jäsenilleen.
Osuuspääoman korkoa maksetaan jäsenten osuuskuntaan maksamalle osuuspääomalle, ja se on Atrialla tänä vuonna 25 prosenttia.
Markkanen kertoo, että ylijäämän palautuksen perusteena on tuottajan liikevaihto osuuskuntaan vähennettynä tietyillä menoilla. Lisäksi ylijäämän palautuksesta vähennetään osuuskunnan jäsenen jäsenpalvelumaksu.
Markkasen liikevaihto osuuskuntaan on noin 285 000 euroa. Hän on maksanut osuuspääomavelvoitteestaan kaksi kolmasosaa ja saa osuuspääoman korkoa noin 5 000 euroa.
”Korkoa ei voi moittia, mutta jos liikevaihto on tuota luokkaa, niin 5 000 euroa ei siinä paljoa merkitse.”
Markkasen tila tuottaa yli 50 000 kiloa lihaa vuodessa. Osuuspääoman koron merkitys on noin kymmenen senttiä tuotettua kiloa kohden.
Markkasen saama ylijäämän palautus on vähennysten jälkeen selvästi alle tuhat euroa.
MT kysyi Lihakunnan, Itikan ja LSO:n hallintoneuvostojen puheenjohtajilta, miksi osuuskuntien vahva omistusasema pörssiyhtiöissä ei olennaisesti näy parempana tuottajahintana omistajajäsenille.
Itikan Juha Kiviniemi, Lihakunnan Jyrki Halonen ja LSO:n Paavo Sävilammi korostavat, että tuottajahinnat muodostuvat markkinoilla, eivätkä osuuskunnat tai niiden hallitukset voi niitä määrittää.
Sävilammen mukaan tuottajahinnoittelun päättää yhtiön toimiva johto eikä esimerkiksi pörssiyhtiön hallitus.
”Hintoihin vaikuttavat kysyntä, vientimarkkinat, kuluttajakäyttäytyminen, kustannustaso sekä kilpailutilanne koko Euroopassa”, sanoo Kiviniemi.
”Osuuskuntien omistajaohjauksen tehtävänä on ennen kaikkea varmistaa, että Atria pysyy kilpailukykyisenä, vakavaraisena ja investointikykyisenä myös pitkällä aikavälillä.”
Kaikki painottavat, että osuuskuntien hallinto ja vaikutusvalta näkyvät erityisesti strategisessa ohjauksessa, kuten hallitusedustuksissa.
Omistajavaltaa käytetään muun muassa yhtiökokouksissa sekä nimeämällä tuottajia edustavia henkilöitä yhtiöiden hallintoelimiin, joissa tuottajien näkemykset voidaan tuoda esiin. Monilla osuuskuntien hallintojen jäsenillä on omaa tuotantotaustaa.