Yliö: Otamme mineraalien kasvavan käytön selviönä – mitä on vastuullisuus mineraaliriippuvaisessa Suomessa?

Kansallinen mineraalistrategia valmistui joulukuussa ja sen visio on tehdä Suomesta ”mineraalien kestävän ja vastuullisen hyödyntämisen globaali edelläkävijä”. Miten tämä edelläkävijyys näkyy?

80 prosenttia Suomen malminetsinnästä kohdistuu Lapin maakuntaan. Käynnissä on useita kaivoshankkeita ja toiminnassa olevien kaivosten laajennuksia. Esimerkiksi Kemijoen valuma-alueella on toiminnassa olevien kaivosten lisäksi viisi kaivoshanketta. Tornion-Muonionjoen valuma-alueella kaivoksia ja kaivoshankkeita on myös Ruotsin puolella.

Kaivosta suunniteltaessa yhteisvaikutuksia arvioidaan vain toisten luvitettujen hankkeiden osalta. Käytännössä hankkeita valmistellaan siis esimerkiksi ilman vesistöihin keräytyvän kokonaiskuormituksen arvioinnin vaatimusta.

EU:n ja Suomen lainsäädäntöä kehitetään suuntaan, joka sujuvoittaa vihreälle ja digitaaliselle siirtymälle sekä turvallisuudelle strategisten mineraalien saatavuutta.

Pohjois-Suomen kaivoshankkeetkin kohdistuvat niin sanottuihin kriittisiin mineraaleihin. Ne voidaan uuden sääntelyn valossa määritellä strategisiksi, mikä edistää ja nopeuttaa niiden hyödyntämistavoitteita. Todennäköisesti silloinkin, kun malmion yläpuolella on merkittäviä luontoarvoja tai hanke heikentää vesien tilaa.

Sodankylän Viiankiaapa on tuplasuojeltu suo, jossa käydään kamppailua luontokohteen suojelun puolesta kaivoksen avaamista vastaan. Rajapalojen kaivoshanke Ylitorniolla ja Rovaniemellä sijoittuu keskeisiltä osin Natura-alueelle, Hannukaisen kaivoshanke Natura-suojellun Tornion-Muonionjoen valuma-alueelle ja Soklin hanke Kemijoen vielä luonnontilaisille latvavesille, ainutlaatuisten luontotyyppien keskelle.

Kaivoskriittinen yhteiskunnallinen liikehdintä yhdistää eri taustoista tulevia ihmisiä. Yhteiseen rintamaan asettuvat luonnonsuojelijat, poronhoitajat, kalastajat, luontomatkailun parissa toimivat sekä omasta elinympäristöstään huolestuneet kansalaiset.

Kriittisiä näkökantoja vaimennetaan julkisessa keskustelussa huomauttamalla milloin auton, milloin älypuhelimen tai tietokoneen käytöstä.

Elämme monimutkaisen teknologian läpäisemässä yhteiskunnassa. Arkemme – kulkuvälineet, pankkipalvelut, yhteydenpito läheisten kanssa, jokapäiväinen työnteko sähköposteineen ja etäpalavereineen – käyttää valtavia määriä mineraaleja ja energiaa.

Tätä yhteiskuntaa emme ole yksilöinä päättäneet ja valinneet, mutta olemme sen osa. Vaikka muutama yksilö pyrkisi irtautumaan tästä yhteiskunnasta, ei se lakkaisi olemasta. Mineraaliriippuvuus ei ole missään vaiheessa ollut yksilövalinta vaan hyvin kiinteä osa yhteiskuntamme rakentumista.

Kun torppaamme kriittisen keskustelun kaivoksista ja jalostamoista kysymykseen ”käytätkö kännykkää”, kiinnitämme katseemme väärään asiaan. Samalla otamme yhteiskunnan kasvavan mineraalien käytön selviönä.

Mineraalien kerskakulutus kolahtaa niin globaalisti kuin kansallisestikin kipeimmin osaan meistä, ei kaikkiin. Heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa ovat paikalliset luontoperustaiset elinkeinot ja ympäristöt, joissa sattuu sijaitsemaan kriittisiä mineraalivarantoja.

Nykyisillä lakiuudistuksilla tuetaan ja sujuvoitetaan kriittisiksi määriteltyjen mineraalien hyödyntämistavoitteita. Energiasiirtymästä on tullut keppihevonen, jolla heikennetään kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaa elinympäristöään ja elinkeinoaan koskevaan päätöksentekoon.

Vastuullisuuden ylevä tavoite uhkaa jäädä sanahelinäksi, sillä tällä hetkellä emme pysty tunnistamaan mineraalien kasvavasta käytöstä aiheutuvia yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia, edes kansallisesti. Vastuullinen mineraalien käyttö edellyttää sitä, että paikallisesti kasautuvia haittoja kyetään arvioimaan, hillitsemään ja estämään poliittisin ja hallinnollisin keinoin.

Mineraaliriippuvainen, joka ei tunne tai tunnusta riippuvuutensa vaikutuksia, voi kepeästi puhua vastuullisuudesta ilman toimeen ryhtymisen velvollisuutta.

Sanna Hast

YTT, erityisasiantuntija

Paliskuntain yhdistys