• Lukijalta: Maatalouden ilmastotyö ei etene syyttelyllä

    Keskeinen kysymys maatalouden ilmastotyössä on, miten maatalouden heikkoa kannattavuutta saadaan parannettua, kirjoittavat keskustan kansanedustajat Olga Oinas-Panuma ja Vesa Kallio.
    Maanäytettä ottamassa viherlannoitusnurmella. Kuvituskuva.
    Maanäytettä ottamassa viherlannoitusnurmella. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Ympäristö
    1.10.202517:15
    Lukijalta
    Olga Oinas-Panuma & Vesa Kallio

    Eduskunnan ympäristövaliokunta järjestää vuosittain julkisen kuulemisen Valtioneuvoston ilmastovuosikertomuksesta. Keskustelu pyörii vahvasti metsien ja maatalouden ympärillä. Osin perustellusti, osin epäreilusti.

    Yksi väärä viesti, jota toistetaan on, ettei maatalouden ilmastopäästöt ole vähentyneet. Todellisuudessa maatalouden ilmastopäästöt ovat vähentyneet yli viidenneksen vuodesta 1991 vuoteen 2021.

    Kuten kaikessa kehittämisessä, viimeisten yksikköjen saavuttaminen on kaikkein vaikeinta. Ne ovat usein myös kalliimpia ja tulokset näkyvät hitaasti.

    Toistuva kielteinen keskustelu ja kommentointi ei auta maatalouden ilmastotyötä. Kuten ei edistä mitään muutakaan asiaa.

    Keskeinen kysymys maatalouden ilmastotyössä on, miten maatalouden heikkoa kannattavuutta saadaan parannettua. Ilman rahaa ei ole mahdollista tehdä ilmastotekoja. Maatalouden alasajaminen ei ole ilmastoteko.

    Asiantuntijat ovat todenneet, että maatalouden 90 prosentin päästövähennystavoitteet ovat erittäin tiukkoja ja vaikeita saavuttaa ilman tuotannon vähentämistä. Ruuan tuottamisen vähentäminen olisi väärä toimenpide ruokaturvan, huoltovarmuuden sekä kokonaisturvallisuuden kannalta.

    Maatalouden alasajaminen ei ole ilmastoteko.

    Niin EU:ssa kuin myös Suomessa on päinvastoin lisättävä omavaraisuutta, myös ja erityisesti tuotantopanosten osalta lannoitteista kasvinsuojeluaineisiin. Pahiten uhanalaisia ovat nuoret viljelijät, joita on liian vähän läpi Euroopan.

    Maatalouden päätehtävä on ruuan tuottaminen ja se on turvattava kaikissa olosuhteissa koko EU:n alueella, mutta myös koko Suomessa. Varsinkin tässä tilanteessa, jossa sota vaikuttaa koko Eurooppaan.

    Maatalouden harjoittajien kannalta oleellista on, että sovimme yhdessä tavoitteet, päätämme keinoista, osoitamme niiden käyttöön resurssit, annamme toimijoille työrauhan, teemme analyyttisiä väliarvioita ja niiden pohjalta tarvittavia korjaavia toimia. Ja, mikä tärkeintä, lopetamme syyllisten hakemisen ja sormella osoittelun.

    Olga Oinas-Panuma

    kansanedustaja (kesk.)

    Pudasjärvi

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk.)

    Mikkeli

    Lisää aiheesta
    • Lämpöennätykset ovat rikkoutuneet maalla ja merellä, voimistuneet sään ääri-ilmiöt ovat lisänneet rajuilmoja, tulvia, kuivuutta ja metsäpaloja, Krista Mikkonen muistuttaa. Kuvituskuva.

      Maatalouden ympäristötoimet | Mikkonen: Hallitus hylkäsi maatalouden ilmastotyön

    • Hiilensidontamarkkinassa olisi kehitettävää, jotta viljelijälle maksettaisiin maahan sidotusta hiilestä.

      Ilmastonmuutos | Maatalouden ilmastotoimet toisivat rahaa maaseudulle – viljelijöille ja koneyrittäjille voisi aueta luonnonhoidosta kannattavia vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    • Ilmastopolitiikka ei voi Vesa Kallion mielestä olla sen varassa, että metsien hiilinielu kasvaisi rajattomasti. Ilmastopolitiikan ja julkisen keskustelun keskiöön on hänen mielestään nostettava päästöjen vähentäminen.

      Ympäristö | Lukijalta: Yhteiskunnassa paheneva polarisaatio vaikuttaa myös tieteelliseen keskusteluun − ilmastopolitiikassa on turvattava Suomen edut

    • Jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Ilmastokriisin torjunta ja kilpailukyvyn parantaminen kulkevat käsi kädessä

    • Politiikka | Europarlamenttivaalit ovat myös maatalousvaalit

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ilmastotyö
    Keskusta
    kannattavuus
    päästövähennykset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä